Perjantai 18. Tammikuuta 2008
Ei kommentteja

Hieman lisää puheetunnistuksesta

Eli kirjoittelin joskus aikoinaan tai no sanotaan tämän vuoden alussa. (Vanhempi artikkeli)

Ja nyt löysin videon joka olisi jo oikeastaan pitänyt pistää tuohonkin, mutta teenpä sille nyt ihan oman Hajatelman.

Tämä ei ole mikään uusi vidi, vaan olen nähnyt sen aiemminkin, mutta ei jostain syystä tullut mieleen tuolloin kun kirjoittelin tota.

YouTube Preview Image

Eli ei se Windowsin esittelyssäkään toimi…

Keskiviikko 2. Tammikuuta 2008
Ei kommentteja

Windows Vista ja puheentunnistus

Tämä on yksi hajottavimpia asioita koko käyttöjärjestelmässä.
Koitin kyseistä ominaisuutta, äskettäin ja tutoriaalissa kaikki vaikutti hyvältä. Jep oli taas tehty kaikesta toimivaa, kyllä kaikki toimikin siis tutoriaalissa. Mutta odotas kun koitin sitä sitten Windows maailmassa, ja koitin jopa surffata sillä.

Se ei ymmärrä sanaakaan suomea, vaan pitää vaihtaa järjestelmän kielikin englanniksi, että edes koko softa aukeaa (käytössäni Vista Ultimate), jolloin kielenvaihtelu on helppoa. Tämä ei ollut ongelma, noh vaihdoin kielen, ja kävin tutoriaalin läpi.
Tutoriaali oli tehty hyvin, ja puheentunnistus toimi hyvin, ehkä liiankin hyvin…

Tutoriaalin jälkeen päätin koittaa käyttää MSN Messengeriä sillä, ok.
Sain “mesen” auki sekä sain avattua viesti-ikkunankin, mutta sitten tuli ongelmat…
Ensinnäkin yksinkertaisen LoL kirjoittamiseen aikaa tuhraantui aivan liikaa, sillä se ei jostain syystä tykännyt kirjoittaa samalla lailla kuin esimerkiksi muistiossa. Joten hylkäsin ideat “mesettelystä”.

Seuraavaksi koitin Firefoxilla surffata, noh 5 minuuttia kiroilua ja hajoilua puheentunnistuksen kanssa niin pääsin jopa omille kotisivuilleni (tutoriaalissa, piti mennä m$:n sivuille ja kas kummaa sehän onnistui…).
Päätin koittaa kirjoittaa tätä artikkeliakin, mutta eihän se osaa suomea ja otsikon sain aikaiseksi puheentunnistuksen avulla.
MUTTA uskokaa tai älkää Vista sana piti T A V A T A sille, samoin ja sana sekä puheentunnistus sana…

Irkkaaminen suomeksi täysin mahdotonta, sillä tuollehhan voi opettaa suomenkielisiä sanoja, mutta en minä ala sille sanakirjaa opettamaan…

Voisin harkita leikkiväni puheentunnistuksella vielä jossain vaiheessa, mutta en ainakaan käyttäväni sitä aktiivisesti.
Ehkä silloin voisin käyttää kun käteni olisivat paskana, enkä voisi käyttää niitä, niin pahimpaan addiktion lievitykseen tuota featurea voisi käyttääkkin.