Arkihaaste 2/5

Tämä on osa 2/5 sarjassa Arkihaaste

Arkihaaste jatkui sunnuntain merkeissä ja ohjelma olikin laiskan sunnuntain mukaista. Aamu alkoikin sillä, että tämä meidän Paavo-Herra tuli herättämään aamusella, tämä toistui kyllä useita kertoja aamun aikana ennen kuin kumpikaan jaksoi vaivautua heräämään. Tästä sitten päästäänkin sunnuntain aamutouhuihin eli bloggaamiseen. Tällä kertaa bloggaamisen lisäksi piti hieman säätää WordPressin ja VPS:n kanssa sillä esikatselu ja kirjautumisen […]

Arkihaaste 1/5

Tämä on osa 1/5 sarjassa Arkihaaste

Sattuihan se tämäkin arkihaaste omalle kohdalle. En kuitenkaan halua Facebookissa tehdä tätä, joten teen tämän täällä blogissa. Mieli teki pistää tuo oikealla oleva kuva heti, mutta laitankin sen tähän extraksi heti alkuun! Hupi sikseen ja katsellaan eilistä päivää. Arkihaasteessahan tarkoitus on pistää arkipäivän kuvia viiden päivän ajan. Tarkoitus olisi myös haastaa joku tähän, mutta tässä poikkean […]

Elämää kissan kanssa

Kuten viime vuonna esittelinkin, niin meillä on tänä päivänä kissa nimeltä Paavo. Ajattelinkin kirjoitella jokusen rivin siitä millaista on nyt ollut elää kissan kanssa. Paavo on oikeastaan ensimmäinen lemmikkia joka minulla on ollut, joten siltäkin osalta on ollut suhteellisen mielenkiintoista. Paavo on nyt ollut meillä nelisen kuukautta ja ikää sillä on reilut puoli vuotta jo. […]