Blogaajan vaikutusvalta?

Mielessä kävi ajatus, että blogaajalla on joissain tilanteissa vaikutusvaltaa. Helkutti olenko vaikuttanut muiden ihmisten päätöksiin? elämään ehkäpä? Pohditaas hieman.

Kirjoitin äsken kiintolevyn hankkimisesta artikkelin ja mainitsinkin siinä Gigantin nimellä ja joku lukija voi tietty tästä tehdä omat johtopäätöksensä. Itsekin luen blogeja ja googlaan kun teen hankintoja – voin myös tehdä ostopäätöksiä näiden hakujen tuloksena.

Olen tullut siihen tulokseen, että jos parikin blogaajaa (ei yritys blogaajaa, yksityishenkilöitä jotka antavat oman mielipiteensä) sanovat esimerkiksi, että joku puhelin on täysi susi ja antaa hyvät perustelut sille – tämän jälkeen sitä miettii tarkemmin ostaako sen puhelimen minkä meinasi ennen blogien lukemista.
Tietty tässä on näitä ääripäitäkin, kun on näitä fanipoikia jotka haukkuvat vaikka iPhonen pystyyn ja kehuvat Android luurit maasta taivaisiin. Nämä jätän suoraan jo omaan arvoonsa, koska en usko että ne pitävät täysin paikkaansa ja en usko, että taustalla on kovinkaan isoa testausta vastapelurin puhelimesta.

Eli vaikutusvaltaa on ainakin ostopäätöksiin joiltain osin. Tosin joidenkin mielipiteitä voi koittaa muuttaa artikkelien perusteella, mutta se onkin vaikeampi homma.

Olen kuullut huhuja, että blogaaja on palkattu promoamaan jotain tiettyä tuotetta firman x puolesta. Voisin ottaa ilmaista elektroniikkaa ja kirjoitella niistä blogiini – tietty voisin palauttaakkin ne testattua, sillä mitä minä teen kasalla elektroniikkaa? (hmm… onkohan tämä mahdollista? Sillä kiinnostus ton kaltaiseen olisi kova – varsinkin puhelimien saralla)

Kommentoikaa, kertokaa oma mielipiteenne! Ja jos tiedät onnistuuko tommoinen arvosteleminen puolueettomasti niin kerro! Jos et julkisesti niin laita sähköpostia osoitteeseen markokaartinen((at))gmail((piste))com

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

6 kommenttia

  1. Hyvin ajankohtainen aihe, jota pohdin itsekin jokin aika sitten. Ajatuskulun käynnisti se, kun VR:n ulkoisen viestinnän päällikkö kommentoi bloggaustani korjatakseen tekstissä esiintyvän virheen, jottei "lukijoille syntyisi väärää mielikuvaa".

    Tuota tuotteiden arvostelua on hankala hoitaa puolueettomasti, mikäli joku firma on sen tuotteen ilmaiseksi antanut. Jos haukut tuotteen (vaikka se olisikin totuudenmukainen arvio), voi olla, että uusia tuotteita ei enää sen firman suunnalta näy. Jos taas kehut sen tuotteen eikä se pidä paikkaansa, lukijat eivät enää arvosta sinua yhtä paljon, koska valehtelet.

    Olen varmasti vaikuttanut itsekin lukuisten ihmisten ostopäätöksiin sekä mielipiteisiin kirjoituksillani. Kun pohtii asiaa tarkemmin, huomaa omistavansa melko paljon vaikutusvaltaa.

    1. Totta tuokin, voi tulla takapakkia jos sanot asiat oman mielen mukaan. Mutta tämä riski on jo muutenkin valmistajalla kun he laittavat tuotteen markkinoille. En usko että olisi tuotetta joka ei olisi saanut yhtään haukkua mistään suunnalta.

      Olisi silti mielenkiinoista kokeilla saisiko tuotetta ja jos saisikin niin mitä taphtuu jos puhut totta – olisi se hyvää tai huonoa. Tietysti jos sen saa niin voi antaa vaan oman henkilökohtaisin mielipiteen. TIetty viksu olisi niin ottaisi kaksi mielipidettä tuotteesta esim. miehen ja naisen – nörtin – ei nörtin. :P Toihan olisi hauska artikkeli… pitää kokeilla jonkun tuotteen kanssa :D

  2. Mä kysyin itse Tuokioon joskus arvosteltavaksi Dielin mp4-soitinta e-villestä, kun olin kiinnostunut. Heille se kävi hyvin ja sain pitää tuotten. On se ihan kokeilemisen arvoista ja arvosteleminen on kivaa :)

    1. Lieköhän muilla mitään vastaavia kokemuksia? Saako tosiaan valmistajalta arvosteltavaksi tuotteita vain pyytämällä? :D Voisiko se olla niin helppoa? :D

  3. Kyllä se mulle kävi juuri noin helposti. Toisaalta tuo on jonkun mielestä outoa ja noloa kysellä tuotteiden perään, mutta Tuokion ja erään toisen blogini kanssa se toimi hyvin :) Blogin kävijämäärä on tietysti tärkeä tekijä, koska pieni promo on tietysti kohdallaan kun saa ilmaisen tuotteen. Tästä pääsemmekin sitten siihen, kuinka paljon valmistajaa/tuotetta pitää kehua vain, koska tuote oli ilmainen? Ja saako sen arvostella lyttyyn? E-ville ei ainakaan tainnut pitää Diel-arvostelustani… Mutta toisaalta kauppa on myöhemmin sponssannut muutakin rojua, joten ei tainnut mitään jäädä hampaankoloon.

    Itseasiassa myin kyllä laitteen myöhemmin, mutta vain, koska kaverini tarvitsi soitinta. Se lieneekin sitten aiheellinen kysymys, kuinka "moraalitonta" on pyytää jatkuvasti laitteita arvosteltavaksi ja myydä ne sitten…

    Katsoitko muuten Marko tuon Kultin? Onko sinulla millaista kokemusta SMF-ulkoasujen teosta/muokkaamisesta, koska tuo nykyinen on hieman epämiellyttävä monen mielestä.

    1. Itselle se kuulostaa vähän oudolle joo :P Kävijämäärä on vakiintunut oikeastaan tälle sivustolle ja niitä on joka kuukausi tasaisesti. Outoa kyllä niitä kävijöitä näkyy olevan päivittäin :D:D (tarkkoja lukuja en anna tässä (: ) Ja onpa ollut vielä nousua viimeiset puoli vuotta :D

      Tietysti lahjoittaja saa mainosta siitä, että on tehnyt loistoteon ja lahjoittanut tuotteen arvosteluun. Tämä auttaa ostopäätöksen tekemisessä – mielestäni tämä on kuluttajalle tärkeintä. Itse ottaisin sen riskin arvostellessani, että jos mielestäni tuote on kuraa niin silloin se on sanottava. Tosin jos olisin tavaran valmistaja en laittaisi kuraa arvosteltavaksi. Tietty mielipiteitä on monia – samoin tarpeita.

      Kultista: SMF on vähäisellä – olen upottanut SMF teeman oman teeman sisälle joskus, mutta siitä on jo kauan. Jotain portaali lisäriä voisit tietty koittaa? Ilmaisia teemojakin on x määrä varmasti.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *