Bloggaajien ja yritysten yhteistyö

Kirjoitan tämän artikkelin täysin bloggaajan näkökulmasta. Unohtakaa siis se, että olen itse yrittäjä!

Törmäsin tänään sattumalta Mainostajien liiton artikkeliin joka on kirjoitettu 20.6.2012, eli suhteellisen tuoretta tietoakin jopa. He tekivät kyselyn jäsenyrityksilleen ja siinä kävi ilmi, että 38 prosenttia vastanneista tekevät yhteistyötä ulkopuolisten bloggaajien kanssa (kuten minun esim.).

Noin 45 prosenttia ei ole muodostanut kantaa työntekijöidensä bloggaamiseen omissa ammatillisissa tai puoliammatillisissa blogeissa. Tällaiseen toimintaan kannustaa lähes joka kolmas ja yhtä moni antaa työntekijöilleen ohjeita viestintään. Kielteisesti suhtautuu vain noin kuusi prosenttia vastanneista.

Mielenkiintoista oli myös se ettei 55% vastanneista palkitse bloggaajaa mitenkään. Itse en sinänsä tähän yhdy, sillä minun kokemusten mukaan yhteistyö kannattaa, ei välttämättä niinkään rahallisesti – suhteet, tuotteet ja se että saat testata erilaisia tuotteita!

Noin puolet yrityksistä kertoo hoitavansa bloggaajasuhteet ilman ulkopuolisia yhteistyökumppaneita. Viestintätoimistoa käyttää noin joka neljäs. Bloggaajayhteistyön tehokkuuden mittaaminen vaihtelee: osa yrityksistä ei seuraa toimenpiteiden tuloksia lainkaan, osa tarkkailee mm. kommenttien ja jakamisen määrää sosiaalisessa mediassa, osa analysoi vaikutusta myyntiin.

Minuun on otettu yhteyttä niin suoraan yrityksen puolesta kuin viestintätoimistonkin kautta. Aina kun olen ollut yhteyksissä joko yrityksen tai viestintätoimiston kanssa, on kommunikointi ollut asiallista ja joskus jopa hieman ”rentoakin”.

Itse näkisin tämän yhteistyön seuraavalla tavalla: Bloggaaja saa tuotteen testattavaksi ja antaa rehellisen mielipiteen siitä. Tällöin yritys ottaa tietoisen riskin, sillä ei voi tietää mitä mieltä bloggaaja on. Totta kai yrityksen pitää luottaa tuotteen toimivuuteen ja siihen, että se kestää arvosteluakin.

Pyrin omissa arvosteluissa ja testeissä antamaan oman mielipiteeni tuotteista ja palveluista. Pyrin myös siihen, että homma on läpinäkyvää. Esimerkiksi Lifebook4life projektissa oli selvästi esillä se, että homman takana oli Fujitsu. Olen myös omalla rahalla ostanut aika paljon arvosteltavia tuotteita/palveluita kuten: iPhone, iPad, Github, Linode jne.

Heittäkäähän oma lusikkanne soppaan ja kertokaa omia mielipiteitä aiheesta!

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

6 kommenttia

  1. Lukijan näkökulmasta sanoisin, ettei minua ainakaan haittaa se, että bloggaaja kirjoittaa yrityksiltä saamistaan tuotteista arvosteluja. Itse asiassa se on monesti jopa varsin mielenkiintoista, esiin pääsee nimittäin monia sellaisiakin tuotteita, joiden olemassaolosta ei muuten edes tietäisi. Uskoisin, että puolueettomuuden häviäminen arvosteluissa näkyisi blogista läpi hyvin nopeasti, eikä näin ollen saavuttaisi mitään hyvää. Jokainen lukemani arvostelu ilmaisesti saaduista tuotteista on kuitenkin ollut mielestäni rehellinen ja positiivinen silloinkin, kun tuote ei ole bloggaajaa itseään miellyttänyt – monet kun miettivät myös, millaiselle ihmiselle ko. tuote voisi heidän sijastaan sopia. Näitä arvosteluja olen tosin lukenut lähinnä kosmetiikkablogeista, muut lukemani blogit kun eivät juurikaan näitä ilmaisia tuotteita saa, koska eivät ole ehkä ihan parhaimmistoa tuotteen levittämisen ja markkinoimisen kannalta. Huomioon ottamisen arvoista on myös se, että arvostelujen kohteiden määrä pienenisi huomattavasti ilman näitä ilmaisia tuotteita, koska kaikki tuotteet maksettaisiin bloggaajan omasta pussista. Kaikki bloggaajat, joilta olen näitä ilmaistuotteiden arvosteluja lukenut, myös ilmaisevat suoraan sen, että tuote on saatu eikä itse ostettu.

    Kirjoitan ihan täysin lukijan näkökulmasta, omassa blogissani ei ole ilmaiseksi saatujen tuotteiden arvosteluja, koska en ole sellaisia saanut. Enkä todennäköisesti tule saamaankaan, koska blogini ei kuulu oikeastaan minkään tuotteen osalta hyvään markkinointirakoon. Se ei minua haittaa, koska loppujen lopuksi haluan kuitenkin keskittyä blogissani puhtaasti siihen asiaan, mihin se on tarkoitettukin.

    Toisaalta yrityksille voisi olla hyödyllistä levittää tuotteitaan myös muihinkin kuin ns. oman kohderyhmän blogeihin, potentiaalisia kuluttajiahan on kuitenkin kaikkialla. Kaikki tietotekniikan kuluttajat eivät lue siihen keskittyneitä blogeja, eivätkä kaikki kosmetiikan, vaatteiden ym. kuluttajat lue niihin keskittyviä blogeja. Blogiarvosteluthan ovat kuitenkin varsin mainio markkinointitapa, vieläpä edullinenkin. Itse kuluttajana ainakin etsin aina tietoa tarvitsemastani tuotteesta ennen ostoa ja myönnän avoimesti vielä senkin, että joskus hyvät arvostelut saattavat luoda tarpeen johonkin tuotteeseen ihan tyhjästä. Blogien arvostelut ovat lisäksi usein keskustelupalstojen ja lehtien arvosteluja laadukkaampia ja perusteellisempia, näin ollen mielestäni myös uskottavampia. Markkinointinäkökulmasta myös tulosten ja kirjoitusten seuraaminen olisi toki suotavaa, mutta joillakin yrityksillä on vain vielä paljon opittavaa markkinoinnista sosiaalisessa mediassa. Melko nopeasti on kuitenkin kehittynyt tämä uusi ”vaatimus”, että olisi oltava esillä eri puolilla sosiaalista mediaa – facebookissa, blogeissa, twitterissä ja ties missä. Kaikilla ei ole hallussa edes sitä perusmarkkinointia, joten siirtyminen sosiaalisen median epämuodolliseen markkinointiin voi tuntua melko haasteelliselta. Toki paljon löytyy myös niitä, jotka reippaasti hyödyntävät näitä kaikkia mahdollisuuksia, yritysten blogit ovat jopa varsin mielenkiintoista luettavaa. Esimerkkeinä kosmetiikkapuolelta vaikkapa Saippuapaja ja Flow kosmetiikka.

    Tulipas pitkä kommentti, on vain tullut mietittyä itsekin näitä asioita sekä markkinointia ihan yleensä.

    1. Loistava kommenttie, kerrassaan! Kiitos kommentistasi!

      Pyrin koko ajan olemaan aktiivinen yritysten kanssa ja ei se aina ota jos ei annakkaan. Olen saanut jokusen yhteydenoton ja se on poikinut mielestäni hyvään yhteistyöhön.

      Blogin taustalla pyörii mielenkiintoisia keskusteluja, joista te arvon lukijat ette vielä tiedä mitään :) Hienoja asioita on tulossa ja vielä hienompia mahdollisuuksia!

      1. No, se on pitkän pohdiskelun tulos. Näitä markkinointiasioita kun tulee pohdittua sekä oman työn, että tulevaisuuden haaveiden vuoksi ja toisinaan ihan mielenkiinnostakin. Jonkin verran keskustelua on ollut myös näiden ilmaistuotteiden arvostelujen mahdollisesta puolueellisuudesta, muistaakseni televisiossakin oli siitä joskus pientä juttua ylellä jossain blogiohjelmassa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei lukijoillakaan ole ainakaan kovin vahvasti mitään niitä vastaan, koska tosiaan tekstistä kyllä varmasti alkaa paistamaan läpi, jos niitä tehdään pelkästään tuotteen markkinointimielessä, eikä puolueettomana arviointina.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *