Call of Duty: Black Ops 2

Koska ensimmäinen Black Ops oli hyvä ja CoD sarja on oikeastaan aina ollut lähellä sydäntä. Ajattelin hankkia uusimman Black Opsin. Olen jonkun verran pelannut uutta Blopsia ja täytyy sanoa, että on ollut aika hauskaa. Olen koittanut yksinpeliä, zombiemodea ja moninpeliä.

Yksinpeli vaikuttaa yhtä putkijuoksulta kuin aiemmatkin, mutta onhan nuo ennenkin tullut kahlattua läpi ja on niistä hupia saanut! Zombien kanssa leikkimistä olen harrastanut tasan kerran uudessa Blopsissa, mutta pitäisi sitä pelailla jonkun verran lisää.

Moninpelissä on suhteellisen vänkä luokkasysteemi verrattuna aiempiin. Tämä antaa oikeastaan hieman enemmän vaihtoehtoja luokan luontiin ja samaten rajoittaa hieman sitä. Sillä saa jokatapauksessa luotua suhteellisen hyviä ja mielenkiintoisia komboja. Pelaaminen on suhteellisen hauskaa (varsinkin kun tuntee pärjäävänsä!). Killstreakkejakin on muuteltu jonkin verran ja niiden saanti ei perustu enää suoraan tappojen määrään.

Tässä oli pienia alkupöhinöitä tästä pelistä ja alla on vielä pieni pelivideo, jossa itse pelailen Kill confirmedia!

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

5 kommenttia

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *