Lapselle leluja

ToyJostain olen kuullut, että kaikissa meissä asuu pieni lapsi ja toinen kuulemani lause on ”antaa lapsen leikkiä”. No leikkimiseen lapsi tarvitsee leluja ja olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä kalliimmaksi sisäisen lapseni lelut tulevat (Eee Pc 901).
Eli tässä kirjoituksessa tulen hieman kertomaan mitä leluja tulen saamaan tässä lähiaikoina ja tietysti saatte kommentoida (suositeltavaa) kirjoitusta.

Kännykkä

Eli, kuten osa tutuistani tietää olen hankkimassa uutta kännykkää, koska vanhan Nokia N80 kännykän kytky alkaa olla lopussa. Joten ”looginen” ratkaisu on hankkia uus vekotin, jolla Marko voi sitten leikkiä.

Ja tässä vaiheessa osa jo varmaan arvaa, että kyseessä on iPhone, sillä onhan siitä ollut juttua aikaisemminkin.
Nyt varsinkin kun uusi 3.0 versio julkaistiin (tulee kesällä saataville) niin iPhonen hankinta vahvistui sen myötä.
Eli tulette jossain vaiheessa näkemään kuvaa/videoo kyseisestä luurista, sekä vinkkejä ja jotain mitä keksin.

Kamera

Oli jo aikakin, en ole ikinä omistanut kameraa, jota voisi hyvällä omatunnolla sanoa kameraksi.
Päätin korjata tämän epäkohdan ja tilasin Canon Digital IXUS 85 IS digikameran ja tämän pitäisi tulla minulle postissa ensi viikolla (tai ainakin toivon näin).

Mutta ehkäpä keksin sille jotain käyttöä, joka voisi kiinnostaa jopa niitä paria lukijaa siellä näytön toisella puolen.

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *