Miksi pidän foorumeista

Nykyään on Facebookin ryhmiä ja Slack – ennen oli Messengeriä ja foorumeita. Pidän oikeastaan foorumeista vieläkin ja hieman perustelen tässä, että miksi. Vertaan aika pitkälle perinteisiä foorumeita sekä Facebookin ryhmiä.

Foorumi, keskustelualue, bbs – rakkaalla lapsella on taas monia nimiä. Samoin, kuin alustojakin on monia: SMF, PhpBB, Discourse, Flarum, Xenforo jne. jne. Olenkin vuosien varrella puuhastellut monien kanssa ja käyttänyt useampaa eri foorumi ohjelmaa ihan käyttäjänä.

Aloitetaanpa siitä miksi pidän foorumeista vieläkin. Isoin syy on kategorisointi ja aiheiden löytäminen. Facebookin ryhmissä on oikeastaan viestejä joiden alla on kommentteja. Hakeminen ja löytäminen voi olla todella vaikeaa vaikka onkin olemassa ryhmän sisäinen haku. Foorumilla taas kun on jaettu keskustelu jo valmiiksi alueisiin ja sen alla on aiheita on koko paletin hahmottaminen helpompaa. Näin voidaan seurata aktiivisesti esim. yhtä kategoriaa, aluetta tai aihetta ja saada näin irti se mitä halutaan foorumista. Itse olenkin parilla foorumilla pistänyt seurantaan kiinnostavat aiheet ja alueet.

Tiedon löytäminen. Slackin ilmaisessa versiossa 10 000 uusinta viestiä on jemmassa ja historia siis katoaa. Facebookin ryhmissä on dataa tallella, mutta selaaminen on työlästä ja oikeastaan haun varassa. Foorumeilla taas tieto löytyy helposti omasta ketjustaan.

Facebookissa uusi ketju alkaa siitä, kun joku tekee ryhmään julkaisun ja näin alkaa keskustelu sen alle. Foorumilla taas luodaan ketju, jolle annetaan otsikko ja avausviesti – sen alla on sitten keskustelu. Facebookissa samat asiat voi toistua herkemmin, kuin foorumilla. Foorumilla sentään pystyy yhdistämään ketjuja ja sitä kautta saadaan pidettyä keskustelu hallittuna.

Slack on loistava viestintään ja chat-tyyppiseen keskusteluun isojenkin ihmismäärien kanssa ja keskustelua saa jaoteltua mukavasti kanavien avulla. Facebookin ryhmät taas on vähän niin ja näin, helppo perustaa ja liittyä – en ole ihan mikään isoin fani.

Tähän lopuksi vielä röyhkeä mainos IT-Nurkan keskustelualueesta, joka on rakennettu Discourse alustan päälle. Käykää tsekkaamassa ja antamassa palautetta!

Mikä iskee sinuun parhaiten? Perinteiset foorumit, Facebookin ryhmät vai joku muu?

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

8 kommenttia

  1. Palataan alkujuurille blogautuksien merkeissä ja kirjoitetaan vähän mistä sattuu ja omia ajatuksia. Ehkäpä saadaan tätä blogia enemmän vielä tulille!

  2. Ennen luin foorumeja, mutta se oli aika ennen Facebookia. Nyt kaikki keskustelu on siirtynyt sinne, niin siellä sitä on luettava. Eniten ärsyttää samojen asioiden kysyminen kerrasta toiseen. Foorumilta ne tiedot löytyisi paljon helpommin. Onneksi on vielä niitä(kin) ihmisiä, jotka jaksavat vastata samoihin kysymyksiin uudelleen ja uudelleen. Minä en jaksa.

    1. Vieläkö miniBB on aktiivisessa kehityksessä?

      Sertissä oli jotain häikkää vaikka olisi pitänyt uusiutua jo hyvissä ajoin ennen uusintaa oikein. Kiitos bongauksesta! Kävin siellä tosin yksi päivä joten olisikohan jotenkin tuo vanhempi sertti päässyt livahtamaan konffeihin – mene ja tiedä :)

      1. Joo, miniBB:tä kehitetään edelleen, joskin sitä tekee vain yksi latvialainen tai liettualainen koodari. :-)

        Noista foorumisoftista tuli mieleeni, että Ylilauta ja muut sellaiset ”kuvalaudat” voi kai rinnastaa foorumeiksi. Ylilaudan tekijä rakentaa YBoard-nimistä softaa. Löytyy Githubista: https://github.com/Sopsys/YBoard

        1. Joskus törmäsin tohon YBoardin repoon. Tosin tuo Ylilauta/kuvalauta kulttuuri ja käyttö ei ole oikein koskaan avautunut minulla saati oikein innostanutkaan. Olen enemmän noiden perinteisten kannalla.

          Discourse on todella mielenkiintoinen setti ja todella aktiivisessa kehityksessä. Kannattaa ehdottomasti tutustua siihenkin.

    2. Flarum on tutustumisenarvoinen proju, mutta harmittavasti vielä kesken jotta kehtaisi pistää kunnon käyttöön sitä vielä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *