Plantronics Voyager Legend hajoaa

Ostin melkein kaksi vuotta takaperin itselleni uuden handsfreen ja sijoitin siihen 71 euroa. Nyt se on alkanut sitten hajoamaan.

Kirjoitin tästä lyhyen arvostelunkin ja olen ollut todella tyytyväinen tähän handsfreehen. Tämä on minulla päivittäisessä käytössä joten helpolla se ei ole millään tapaa päässyt.

Olen vieläkin samaa mieltä, kuin pari vuotta sitten. Äänenlaatu ja akun kesto on hyvä sekä kokonaisuudessaan kyse on toimivasta laitteesta. Ainut miinus on tuo lataaminen.

Ongelmia oli jossain välissä siinä, että se ei tunnistanut oikein oliko korvalla ja ohjasi välistä kesken puhelun äänen puhelimeen. Tähän kyllästyin ja otin tuon toiminnon pois päältä.

Nyt kuitenkin on ilmennyt ongelma, josta en pääse yli. Se nimittäin hajosi ja tuli aukko tuohon kumimaiseen materiaaliin. Se näkyykin tuosta alla näkyvästä kuvasta hyvin.

Käyttöön se ei vielä vaikuta sillä handsfree toimii vielä hyvin. Päätinkin lähteä Giganttiin näyttämään tätä sillä se on ostettu sieltä 28.2.2015 ja kuitissa luvataan kahden vuoden takuu.

Noh tämä vika ei kuitenkaan ole takuunalainen vika Gigantin mukaan sillä se on kuluma ja johtuu käytöstä ei itsestään teknisestä viasta. Tuo on ollut käytössä itsellä käytännössä 21 kuukautta ja lähes joka päivä ollut korvalla.

Nyt siis käytän tämän handsfreen varmaan loppuun ja alan tutkimaan korvaajaa tälle. Tämä on kuitenkin itselleni työkalu siinä missä muutkin.

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

4 kommenttia

  1. Sama juttu on monien kuulokkeiden kanssa. Muoviset nivelet murtuvat aivan liian helposti. :-/ Tuo sinunkin handsfree olisi kestävämpi jos sangan sisällä kulkisi paksu teräslanka.

    1. Tuo on jotain enemmän kumin tapaista materiaalia, mutta totta teräslanka helpottaisi varmaan. Muuten kerrassaan loistava vekotin.

  2. Moro
    Oisit ehkens saanu Plantronicsille suoraa soittaessa takkuuseen (ja vittuilemalla enempi Gigantissa) Mennee tuommoset oletuseliniän ja materiaaliheikkouen piikkiin, ei oo tuolla firmalla nii yhen HF:n päälle, ku palautusprosentti varmaan jottae 0.001 luokkaa…

    Henkka

  3. Morjes!Mulle kävi nyt just noin eli se on tyyppivika.Sanoivat ettei korvata kun on muka fyysinen vika🙈Tyyppivika sanoisin😠Hyvähän se muuten olis🤝

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *