Hajoilemista

9.1.2008 KLO 21:46
~2 min lukuaika

Blogissa on ideana kirjoitella kirjoittajan ilosta ja surusta ja ennen kaikkea hajoilemisista. Voisin aloittaa näistä hajoamisista.

Eilen hajoilen Visual Basiciin ja harkkatyöhön todella pahasti, sitten se alkoi helpottamaan iltaa myöten ja siitä tuli oikein passeli työ, aina siihen asti kunnes tänään avasin sen.

Hajoisin VB:n tiedoston käsittelyyn aika ihanasti, sillä sekään ei meinannut oikein ottaa tuulta allensa, mutta senkin sain ratkaistua. Ja olin jo luullut, että homma on pihvi.

Mutta mutta kas kummaa kun löysin vielä pari ongelmaa, jotka sain nekin ratkaistua ilman pahempia hajoamisia ja VB:n harkkatyö on dokumentointia vaille valmis (alkuviikosta se oli alottamista vaille valmis joten eteenpäin on menty ja lujaa).

Sitten tänään hajosin WISTAAN pahemman kerran, sillä alkaessani polttaa Geexboxia cd:lle niin huomaan, että perkele täähän ei tunnista koko cd-asemaa.
Olen taistellut koko helvetin illan sen kanssa ja alan kyllästyä tähän taisteluun. Vikaa ei tunnu löytyvän mistään on vain mystisiä virheitä, siitä että ajureissa olisi vikaa…
Mikähän helvetti siinäkin voisi olla vikaa, koska itse en ole ronkkinut, mutta Wistan perkele meni päivittämään itseään.
Todennäköisesti Vista sekoitti itse itsensä, mutta katsellaan mitä tässä nyt tapahtuisi.

Voisinpa samalla tarinoida vähän elämästäni kun vauhtiin kerta pääsin.
Koulu on osittain helppoa ja osittain raskasta, sillä nämä viiteen venyvät päivät alkaa syödä suoraan sanottuna miestä.
Sitten kun itse olen niin tyhmä, etten osaa mennä tarpeeksi ajoissa nukkumaan vaikka tiedän, että aamulla kärsin vielä valvomisesta. (kiitos pokeriaddiktioni)

Olisin katsonut Prismasta ostamaani 24s04(24 sarjan neljäs kausi) (joka maksoi muuten vain 9 euroa!) boxia leffakoneellani, mutta en pysty asentamaan Geexboxia siihen sillä en saa levyimagea poltettua, tietysti usb-tikultakin se voisi onnistua, mutta pitäisi ensin löytää uhrattava tikku siihen. Ja sitäkään en tiedä miten pitkälle emo tukee tuotakaan featurea…

Uhh… Vieläköhän tähän saisi ahdettua jotain ihmeellistä ja elämää suurempaa tekstiä. Todennäköisesti ei, mutta katotaan jos jaksaisin avautua jostain muusta aiheesta joku muu päivä.

Näkemisiin o/

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Puhutaan hieman pörssisähköstä

sunnuntaina 8.2.2026 klo 10:20
Viime aikoina on taas ollut puhetta pörssisähkön hinnasta ja tämähän on useamman kerran vuodessa toistuva keskustelunaihe, kun pörssisähkön hinta on korkealla. Annan omat "kaksi senttiä" tästä aiheesta.

Viikon 3 alku (jtn täysin turhaa avautumista)

maanantaina 14.1.2008 klo 23:22
Elikkäs maanantai se ihanin päivä viikosta (not). Kouluun ei ole kiire sillä opiskelu alkaa klo 15 ruotsilla (joo ja eikä oikein kiinnostaisi). Joten ei myöskään herätyskelloa tarvitse sillä en ole ihan äsken nukkunut kolmeen. Noh unelmat pitkään nukkumisesta kariutuu vaille 10 kun ovikello soi. Siinä edes miettimättä kuka siellä on etsin t-paidan päälle sekä verkkarit jalkaan etten pelota mahdollista vierasta aamuisella olemuksellani (en minä niin pelottava ole mutta kuitenkin). Tuloksena

Kryptovaluuttabuumi kasvaa

perjantaina 8.4.2022 klo 10:58
Kryptovaluuttojen sanotaan mahdollisesti mullistavan maailmaa tulevaisuudessa. Ne kuitenkin jakavat sijoittajia eri ryhmiin, sillä osa sijoittajista suhtautuu kryptovaluuttoihin hyvin kriittisesti, ja uskoo ettei kryptovaluuttoja oteta osaksi jokapäiväistä talouttamme. Nyt tilanne näyttää kuitenkin kääntyvän ainakin jonkin verran, sillä vaikka edellisinä vuosina kryptovaluutat ovat olleet lähinnä sijoituskohde ja voittoja on tehty spekuloimalla hinnan kehitystä, on osaa kryptoista vihdoin… Jatka lukemista Kryptovaluuttabuumi kasvaa

Kun asiat menee päin honkia

perjantaina 15.5.2009 klo 21:55
Tehdääs välistä jotain semmoista mitä en ole tänne blogin puolelle tehnyt pitkän aikaan ja sehän on se, että typottelen juttu näinkin vähän aikaa tapahtuneesta. <avautuminen> Eli aloitetaas tästä nörtimmästä asiasta. Nimittäin oma shelli/web/säätö -palvelin hosti meni Futuronin hoiviin ja ne jotka tietää yhtään tästä alasta niin kiroaa Futuronia NYT. (kiitos) Joten tämä tietää siirtoa Futuronilta… Jatka lukemista Kun asiat menee päin honkia

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
1
4