O hai! Pitkästä aikaa!

7.5.2009 KLO 18:31
~2 min lukuaika

O hai!! En ole pariin kuukauteen kirjoitellutkaan tänne ja päätin, että nyt on katkaistava tämä blogaamattomuuden putki.
Tämän blogauksen tarkoitus on hieman kerrata parin kuukauden tapahtumia eli edellisen postauksen jälkeisiä säätöjä/hankintoja (Lapselle leluja).

Leluja ja dataromua

Aloitetaan näistä leluista ensimmäisenä! Eli olen hankkinut tuon iPhonen, kyllä luitte oikein Applen iPhone 16gig tuli hankittua tässä reilu kuukausi taaksepäin ja olen ollut erittäin tyytyväinen kyseiseen puhelimeen ja odottelen 3.0 versiota jo sormet syyhyten! En ole kokenut tarvetta jailbreikata puhelintani, sillä se ei tuo minulle mitään mitä minä tahtoisin siihen.
Kamerakin tuli hankittua kuten mainitsin jo ja siihen myös 4 gigaisen muistikortin. Olen tähänkin ollut tyytyväinen ja kuvanlaatu ja ominaisuudet on minun kaltaiselle kuvaajalle aivan tarpeeksi. Joten en todellakaan kadu sitä et päädyin normaaliin digikameraan enkä digijärkkäriin. Samassa paketissa tuli kamera, kaksi akkua, laturi akuille ja kotelo joten minun mielestäni erittäin kattava ja hyvä setti!

eeeshotti1

Olen myöskin tehnyt itselleni erittäin älykkään/tyhmän havainnon sillä asentelin taas vaihteeksi omaan Eee 901 miniläppäriin Windows XP:n ja tuunailin sitä hieman ja päädyin lopputulokseen, että se on yksinkertaisesti minulle paras vaihtoehto Eeehen!
Päädyin tähän ratkaisuun, koska XP on nopea, pienikokoinen ja se yksinkertaisesti toimii Eee 901:llä loistavasti minun mielestäni. Ja mikä parasta akkukesto on sen 5-6 tuntia, jolloin kone kestää sen koulupäivän verran vaikka ei aina pääsisikään pistokkeen ääreen ahtamaan lisää virtaa koneelle.

Sitten hieman lisää hankintoja, pistin tilaukseen uuden prosessorin tietokoneeseeni. Prosessori on mallia Intel Core 2 Quad Q8200 2.33GHz ja tilasin samalla 1 teratavun kiintolevyn koneeseeni. Muuten tuosta alkuperäisestä kone ei ole muuttunut paitsi seuraavat on hankittu: muistia 2 gigaa lisää, näppäimistö vaihdettu Logitech Waveen ja hiiri vaihdettu Logitech MX Revolution langattomaan laser hiireen. Ja ettei ihan unohdu niin kaiuttimetkin on hankittu ja nekin on yllättäen Logitechin Z-3e 2.1 kaiuttimet.

Elämä on laiffii

Lammas haalareissa - kiitos piirtäjälle!

Ja tässä vaiheessa alkaa se osuus jonka pitäisi jollain tavalla keskittyä minun elämään (ai mulla on semmonen?).
Kuten jo mainittua leluilla on tullut leikittyä ja kappas kummaa kun menin reilu viikko sitten vanhenemaankin. Olen nykyään jo 22-vuotias opiskelija (kyllä opiskelen vielä tietotekniikkaa).
Ai niin vappu! Kyllä juuri se opiskelijoiden ja työläisten juhla, jolloin ne joilla on valkoinen vappuhattu lukiosta voi sen laittaa päähänsä (ja minähän en tämmöistä omista!). Itsehän liikuin vappuna aniilinpunaisissa haalareissa Kuopion keskustan tuntumassa ja kyllä tulihan sitä jotain maisteltuakin.

Entäs sitten? Kesä edessä ja tukkaa ei ole paljoa päässä. Tosin kesä menee koodaillessa erästä websovellusta eräälle firmalle, joten tekemistä ei puutu!

HYVÄÄ TULEVAA KESÄÄ KAIKILLE!!

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Paperisodan huipennus

keskiviikkona 1.6.2011 klo 20:35
Olen juossut palavereissa, olen täytellyt papereita, olen allekirjoittanut papereita, olen siis ollut niin sanotussa paperisodassa. Kaikki tämä ”sotiminen” on huipentunut siihen, että olemme saaneet perustettua yrityksen ja sillä on jo Y-tunnus! Perustaminen on vaatinut tapaamisia pankeissa, vakuutysyhtiöissä, tilitoimistoissa ja herra ties missä paikoissa. Olemme niin ikään hakeneet starttirahaa ja alkaneet kasvattamaan verkostoa, tulemme vielä kohtaamaan… Jatka lukemista Paperisodan huipennus

iPerjantai

perjantaina 4.11.2011 klo 18:50
Kirjoittelen tätä pohdintaa vaihteeksi iPadillä. Tästä vekottimesta on pitänyt kirjoittaa arvostelu tai jonkinlainen juttu jo kauan. Pyrin viikonloppuna kirjoittamaan hieman kattavemman artikkelin tästä. Näin lyhyenä ränttinä sanottakoon, että laite on erittäin pätevä, mutta näppäimistö on vähän heikko kirjoittamiseen – ainakin pitempään tekstiin. Jos hieman jatkaa vielä iPad aiheella, olen tässä koittanut rakentaa erittäin kevyttä ympäristöä… Jatka lukemista iPerjantai

Lapselle leluja

torstaina 19.3.2009 klo 17:23
Jostain olen kuullut, että kaikissa meissä asuu pieni lapsi ja toinen kuulemani lause on ”antaa lapsen leikkiä”. No leikkimiseen lapsi tarvitsee leluja ja olen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen niin sitä kalliimmaksi sisäisen lapseni lelut tulevat (Eee Pc 901). Eli tässä kirjoituksessa tulen hieman kertomaan mitä leluja tulen saamaan tässä lähiaikoina ja tietysti saatte kommentoida… Jatka lukemista Lapselle leluja

Arkihaaste 5/5

torstaina 1.5.2014 klo 09:38
Arkihaaste on päässyt viimeiseen päivään ja se sattui olemaan Vappuaatto. Mitään ihmeellistä ei tänä vappuna puuhailtu, tässä on pieni katsaus viimeiseen arkihaastepäivään. Töitähän sitä piti tehdä ja teinkin niitä kotoa käsin. Etäpäivässä selkeä etu on se, että omasta keittiöstä voi käydä aamupalaa tekemässä. Töiden jälkeen piti lähteä kauppahelvettiin. Mukavana yllätyksenä yksi synttärilahja oli postissa eksynyt… Jatka lukemista Arkihaaste 5/5

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

deehoo
16 vuotta sitten
Hyhhyh Q8200 :P About samaan hintaan olis irronnut Q6600
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Itseasiassa kalliimmaksi olisi tullut, mutta hankittu ja tyytyväinen olen joten mission completed! :)
Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
1
4