Kuvahässäkkä

18.8.2009 KLO 10:26
~1 min lukuaika

Olen koodannut tämän kuvahässäkän itselleni jo jokunen kuukausi sitten ja siellä on jo kuvia. Nyt päätin vasta julkaista tämän muillekkin nähtäväksi, ennen olen vain linkannut tätä joillekkin harvoille ja valituille. Mutta nyt tämä pääsee ”suuren” kansan tietoon tätä kautta.

Eli osoite on pics.kaartinen.org ja siellä on itse PHP:llä tehty kuvagalleria. Hallintapuoli ei kovin kummoinen ole, lähinnä pari perusasiaa helpottamaan kuvien lisäystä. Ulkoasukin on pyritty pitämään yksinkertaisena sillä pääpaino on kuvissa.

Heittäkää kommentteja ja parannusehdotuksia niin harkitsen jaksanko alkaa toteuttamaan, sillä tuo on vain itseäni varten koodattu kuvagalleria ja se ei ole muualla käytössä.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Hiljaiseloa Internetissä

sunnuntaina 6.9.2009 klo 11:37
Ei Marko ei ole kuollut, eikä lopettanut www-puolen säätöä. Olen vain ollut koko kesän suhteellisen hyvin työllistetty. Osa pitkäaikaisista kävijöistä (onkohan niitä edes?) muistavat varmaan suhteellisen nopean sivuston päivitystahdin, joka on hidastunut huomattavasti viime aikoina. Tähän hidastumiseen löytyy suhteellisen hyvä selitys. Vaikka kesän aikana sivusto on pysynyt suhteellisen muuttumattomana, paria blogausta lukuunottamatta, niin ei Marko… Jatka lukemista Hiljaiseloa Internetissä

Arkihaaste 1/5

sunnuntaina 27.4.2014 klo 13:19
Sattuihan se tämäkin arkihaaste omalle kohdalle. En kuitenkaan halua Facebookissa tehdä tätä, joten teen tämän täällä blogissa.

Arkihaaste 2/5

sunnuntaina 27.4.2014 klo 20:45
Arkihaaste jatkuu sunnuntaipäivänä ja se jatkuikin suht laiskan päivän merkeissä.

Arkihaaste 5/5

torstaina 1.5.2014 klo 09:38
Arkihaaste on päässyt viimeiseen päivään ja se sattui olemaan Vappuaatto. Mitään ihmeellistä ei tänä vappuna puuhailtu, tässä on pieni katsaus viimeiseen arkihaastepäivään. Töitähän sitä piti tehdä ja teinkin niitä kotoa käsin. Etäpäivässä selkeä etu on se, että omasta keittiöstä voi käydä aamupalaa tekemässä. Töiden jälkeen piti lähteä kauppahelvettiin. Mukavana yllätyksenä yksi synttärilahja oli postissa eksynyt… Jatka lukemista Arkihaaste 5/5

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Petri
16 vuotta sitten
Thumbnaileihin voisi lisätä with- ja height-attribuutit siihen img-tagin sisälle, jotta ne kuvatiedostot skaalattaisiin välittömästi oikeisiin mittasuhteisiin ja ennen kuvatiedoston grafiikan lataamista. Erityisesti omien havaintojeni mukaan vanhat nettiselaimet nimittäin kärsivät usein siitä vaivasta, että kuvat "pomppivat" ruudulla sen takia kun korkeutta ja leveyttä ei ole laitettu.
Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
1
7
3
2