Sivuston muutoksia ja PeLEtystä

5.10.2009 KLO 12:58
~1 min lukuaika

Sivusto tulee syksyn/talven aikana muuttumaan enemmän sosiaalisempaan ja työ/opiskelu painotteisempaan muotoon. Tämä siksi, koska sivustolla nyt ei ole mitään varsinaista suuntaa ollut, noh blogi on ainut mikä päivittyy aktiivisesti.
Syy muutokseen on juuri alkanut koululla alkanut PeLE projekti, jossa olen mukana ja tämä sivusto tulee olemaan oma PeLEni (Personal Learning Enviroment PLE).

Tänne sivustolle tulee normaalien blogi postien lisäksi myös tuohon projektiin liittyviä blogauksia ja muutenkin pyrin aktiivisemmin blogaamaan. Tiedän olen sanonut tämän aiemminkin, mutta tällä kertaa tahti tihenee oikeasti.

Tässä ennen ensimmäistä PeLE tapaamista (joka oli viime torstaina) pohdittuja asioita:

Mitä Ple mielestäsi on?
Näkisin sen jonkinlaisena portfoliona verkossa, tosin enemmän sosiaalisempana kuin pelkkä ansioluettelo.
Ja jos siihen liittää sosiaalisia medioita kuten Twitter ja Facebook tai blogin niin tällöin esimerkiksi työnantaja saa paremman kuvan henkilöstä ja hänen kiinnostuksistaan.
Voisin nähdä omalla kohdallani Ple:n yhdistettynä jo olemassa oleviin asioihin, kuten kotisivuihin, Twitteriin ja Facebookkin.

Mikä sai sinut kiinnostumaan hankkeestamme?
Keväällä kun tuli rekrytointi sähköposti niin se herätti kiinnostusta, sillä olen itse kiinnostunut lähinnä juuri www-puolesta ja tämän takia tahtoisin enemmän verkostoitua mahdollisten työnantajien kanssa, kun se  tällä hetkellä on ollut enemmän kavereitten kanssa verkostoitumista.

Mitä odotan PeLE projektilta?
Tietysti odotan sitä, että saisin laajennettua omaa verkostoani enemmän työelämän puolelle ja saavani kontakteja niin mahdollisista työnantajista kuin muilta saman alan tekijöistä.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Keskustelualue on auki (taas)

torstaina 23.6.2016 klo 14:09
Laitoinpa serverin siirron ja Githubin käytön kunniaksi keskustelualueen taas auki. Se on tällä kertaa tehty kehitteillä olevan Flarumin päälle.

PeLE projun päivitystä

torstaina 22.10.2009 klo 19:48
Heipä hei taas, on kulunut taas liikaa aikaa viime blogi viestistä, mutta ei anneta sen häiritä. Tarkoitus oli kirjoitella Operation Flashpointista jossain välissä ja koitetaan nyt se saada ulos tässä viikon sisällä. Mutta joo kuten kuten otsikko kertoo niin PeLEtyksestä piti hieman päivitystä pistää ja tässäpä sitä tulee. Paljon ei ole kerennyt vielä tekemään, mutta… Jatka lukemista PeLE projun päivitystä

Blogi valmistumassa

perjantaina 18.12.2009 klo 18:06
Hei, hei, heii! Pitkästä aikaa blogiin jotain päivitystä! Nyt on kuulkaas niin, että blogi alkaa olla valmis, puuttuu vielä testaamista ja siinä TE voitte auttaa minua. Ilmoitelkaa TÄMÄN postauksen kommentteihin mikä mättää ja missä (tällä hetkellä monia asia monessa paikassa). Sillä seuraavaksi olisi tarkoitus blogi viimeistellä ja työstää sivusto muuten valmiiksi. Eli WordPress tulee pysymään,… Jatka lukemista Blogi valmistumassa

Muita PeLEttäjiä

sunnuntaina 7.11.2010 klo 16:45
Tämä kirjoitus olisi kyllä pitänyt kirjoittaa jo paljon aikaisemmin. Tajusin tämän kun kirjoitin Seuraamiani blogeja postausta. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Olen nähnyt muitakin PeLEjä kuin nämä, mutta osa niistä on salaisia ja sisään pääsee vain tunnuksella ja salasanalla, joten niitä ei tässä voida julkaista. Nämä samat blogit mitä tässä esittelen löytyy PeLEn omasta blogistakin… Jatka lukemista Muita PeLEttäjiä

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

keepitcool
16 vuotta sitten
Jaaha, sivu siis ei muutu mitenkään ;) Tulee vaan blogauksia tuon PeLEn liittyen ilmeisesti. Eli voit *körm* toiselle sivulle jatkaa teeman tekemistä ja ei tarvii tälle uutta väsätä ;)
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Muuttuu se sivusto, jotenkin... :P Ja *kröhöm* hra php koodari ;)
Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
3
4
0
6
0