Uusi teema pitkästä aikaa

23.5.2009 KLO 09:24
~1 min lukuaika

Innostuin eilen tekemään uutta teemaa kotisivuilleni ja nyt tulos on julkaistu ja mielestäni onnistuin hyvin.
Pieniä bugeja voi olla, jos näin niin kommentoikaa vaikka tätä postausta, itse testailen tähän kanssa jotain jos tulee mieleen.

Sen sanon heti, että ansioluettelo tulee uudistumaan ja päivittymään.
Ja senkin sanon vielä, että blogauksia tulee tulemaan enemmän tästä lähtien ja todennäköisesti seuraan aktiivisesti Modern Warfare 2 tuloa!

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Uusi ulkoasu!

keskiviikkona 10.12.2014 klo 19:40
Sain inspiraation tehdä uutta ulkoasua ja olenkin jo useamman kerran aloittanut tämän uudestaan. Nyt kuitenkin sain valmiiksi ensimmäisen julkista katselua kestävän version ulos. Jonkin verran on vielä säätämistä ja tulen tekemään sitä lähipäivien aikana! Kommentit ja muut viestit voi pistää tuohon kommenttiboxiin!

Uutta teemaa pukkaa

sunnuntaina 1.1.2012 klo 19:02
Näin uuden vuoden kunniaksi päätin viime vuoden lopulla aloittaa uuden teeman rakentamisen. Tämä teema tullaan muuten myös julkaisemaan WordPress.orgin teema hakemistossa. Nyt onkin erittäin suotavaa, että ilmoitatte ongelmista ja bugeista minulle suoraan :) Tulen tekemään tälle teemalle oman sivun, jotta sinne saadaan hieman tarkempi selvennys tästä teemasta niin suomeksi kuin englanniksikin. Teemassa on suoraan tuki… Jatka lukemista Uutta teemaa pukkaa

MarkoSource 1.2.0 julkaistu

sunnuntaina 26.2.2012 klo 17:07
Päätin alkaa tekemään tänne pienen postauksen, kun joku teemoistani/lisäosista saavuttaa isomman päivityksen rajapyykin. Tällä tarkoitan sitä, että versionumero kasvaa joko esimerkiksi 1.7.8 –> 2.0.0 tai 1.1.4 –> 1.2.0. En tule siis raportoimaan jos versionumero nousee esimerkiksi 1.2.1 –> 1.2.2. Toivottavasti pysyitte kärryillä edes jotenkin. MarkoSource on siis tämä teema mitä käytän kirjoitus hetkellä MarkoKaartinen.netissä. Päivitin… Jatka lukemista MarkoSource 1.2.0 julkaistu

Olen uusinut teeman (jos et jo huomannut)

sunnuntaina 22.11.2015 klo 15:27
Vaihdoin teemaa tässä pari-kolme viikkoa sitten. Löysin mahtavan teeman nimeltä Independent Publisher ja päätin tehdä siitä lapsiteeman omaa blogia varten. Käänsinkin osittain tämän jo suomeksi aiemmin tällä viikolla ja tein pientä tuunausta sinne sun tänne. Tänään tein vielä lisää tuunauksia ja päätin kirjoittaa tämän perinteisen postauksen siitä, että teema on vaihtunut. Itselleni ehkä isoin muutos… Jatka lukemista Olen uusinut teeman (jos et jo huomannut)

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Testaan kommentointia!
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Testaanpa vastausta saman tien
mustikkasoppa
16 vuotta sitten
Ihana ulkoasu!
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Kiitos ^^
Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
2
5
2
9
5