Mitä ihmiskoekaniinille kuuluu?

23.11.2012 KLO 13:16
~1 min lukuaika

Aloin mielenkiinnon vuoksi seuraamaan Wake Up Experimenttiä. Taustalla on ehkä myös pientä vahingoniloa sillä itseä ei kiinnostaisi joka aamu herätä näillä tavoilla mitä Henrik on joutunut kokemaan. Jos mietin itseni tuohon tilanteeseen niin todennäköisesti heräisin jo siihen kun tiimi tulisi sisään tai jos olisi sovittu aika niin heräisin ennen sitä – herään nytkin ennen herätyskellon soittoa. Mihinkähän aikaan he muuten Henrikin herättävät? Vaihteleeko aika?

Henrik on saanut/joutunut olemaan nyt koekaniinina 10 päivää ja ajattelin jakaa pari minun mielestä hauskaa videota siitä. Ensimmäinen video toimii kaikessa yksinkertaisuudessaa, mies puvussa päässään hevosen pää – ei voi mennä pieleen?

Toinen video voisi heikkohermoisemmalle aiheuttaa jonkinlaisen kohtauksen sillä onhan tämä nyt aika kaamea tapa herätä?

Alkaa hieman vaikuttaa, että koekaniini ei tiennyt ihan täysin mihin ryhtyi. Hän ei ehkä osannut arvata millaisia nämä herätykset tulisivat olemaankaan. Toivottavasti Henrik jaksaa vielä 20 herätystä!

Kaikki muut videot ja tulevat videot löydät Wake Up Experimentin kotisivuilta.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Philips Wake Up Experiment

perjantaina 19.10.2012 klo 20:50
Philipsillä on meneillään erittäin mielenkiintoinen kampanja, jossa he koittavat löytää ihmiskoekaniinia herätettäväksi 30 eri tavalla 30 aamun aikana. Tänä syksynä, 14. marraskuuta alkaen, aloitamme selvityksen siitä mikä oikeastaan on paras tapa herätä. Tämän toteutamme kokeilemalla kaikki mieleen tulevat mahdolliset ja mahdottomatkin herätystavat – 30 päivän ajan joka päivä uusi tapa kokeilussa. Uskomme, että uusi, paranneltu… Jatka lukemista Philips Wake Up Experiment

Tervetuloa uudistettuun blogiin!

perjantaina 1.11.2024 klo 11:46
Päätin tehdä MarkoKaartinen.net blogille isoimman uudistuksen pitkään, pitkään aikaan. Se nimittäin koodattiin itse ja sisältö tulee Markdownista ja sqlite tietokannasta.

Kokeiluun saapui Philips Wake-up Light

tiistaina 27.11.2012 klo 20:03
Sain Philipsiltä kokeiltavaksi Philipsin Wake-up Lightin. Sain sen juuri käsiini ja avasin sen juuri paketista. Tämä malli sattuu olemaan vielä se malli, johon voit pistää iPhonen telakkaan ja tätä taidetaan hallitakin aika pitkälti iPhonella. Jännä nähdä miten tämä valo tulee vaikuttamaan omiin aamuihin sillä itse herään yleensä ennen herätyskelloa. Tämänhän pitäisi aloittaa herättäminen ennen kellon… Jatka lukemista Kokeiluun saapui Philips Wake-up Light

Wake Up Experimentin ihmiskoekaniini on valittu

maanantaina 12.11.2012 klo 13:49
Kirjoittelin jo aiemmin tästä Philipsin Wake Up Experimentistä ja tänään julkaistiin projektin ihmiskoekaniini. Hän on Henrik Ljungqvist. Alla Facebookissa Wake Up Experimentin sivuilla julkaistu esittely: Our human guinea pig The human guinea pig in our experiment is Henrik Ljungqvist. Henrik is 24 years old and has spent most of his life oversleeping and wasting time on… Jatka lukemista Wake Up Experimentin ihmiskoekaniini on valittu

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
2
7
3
7