Samsung 256GB 830 Series SSD

12.10.2012 KLO 16:55
~1 min lukuaika

Kiintolevy kun poksahti omasta MacBook Prostani niin piti hankkia hieman tehokkaampaa rautaa tilalle. Päädyin silloin hankkimaan Samsungin SSD levyn, tarkemmin ottaen 256 gigaisen 830 sarjalaisen.

Lopusta löydät pienen videon tästä SSD:stä. Kokoa tällä kiintolevyllä on se 2,5 tuuman verran ja se käy SATA2 ja SATA3 väyliin. Omassa MacBookissani on vain SATA2 väylä, joten ihan kaikkea en saa irti tästä koneesta. Onpahan tulevaisuutta varten varalla tuo SATA3 väylä.

En ole huomannu mitään ongelmaa tämän levyn kanssa ja homma on pelittänyt oikein hyvin. Kiintolevy toimii myös moitteetta MacBookkini kanssa. Tulen lähiaikoina julkaisemaan myös videon, jossa SSD asennetaan MacBookkiini.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Pientä palvelinta pohtimassa

sunnuntaina 21.10.2012 klo 11:32
Olen jo pitkään halunnut hankkia pienen palvelimen itselleni, jossa olisi tarkoitus pyöritellä pientä varmuuskopiointia, omia webbiprojekteja sekä muuta mukavaa. Tällä hetkellä olen pohtimassa seuraavanlaista kokoonpanoa: Emolevyn, prosessorin ja näytönohjaimen virkaa ajaisi AsRockin E350M1/USB3, koska siinä on aika hyvä paketti yhdessä. Myöhemmin jos tulee tarve niin voi uusia emolevyä ja hankkia siihen parempaa prosessoria yms. Tehojakin tuntuisi… Jatka lukemista Pientä palvelinta pohtimassa

Cyanogenmod saapui Samsung Galaxy S4 puhelimeeni

perjantaina 7.2.2014 klo 15:01
Ärsyynnyin Samsungin omaan versioon Androidista ja Cyanogenmod saapui Samsung Galaxy S4 puhelimeeni tekemään ihmeitä. Tässä kokemuksiani päivän jälkeen.

NTFS tuki Yosemiteen

sunnuntaina 15.2.2015 klo 18:13
Mac osaa lukea oletuksena NTFS muotoisia levyjä, mutta jos olet kuin minä niin haluat myös kirjoittaa sinne. NTFS tuen asentelu on suhteellisen simppeli homma, asenna nämä kolme pakettia niin homman pitäisi toimia vallan mainiosti.

Mikä Android tablet minulle?

tiistaina 12.5.2015 klo 16:03
Nyt on aika selvittää mikä Android tablet kannattaa minun hankkia. Sen pitää sopia nörtille ja miksi ei muullekkin talouden jäsenille.

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Petri
13 vuotta sitten
Hyvä video! Minäkin olen liittynyt SSD-posseen, tosin 256 gigan lättyä en ole viitsinyt ostaa. :-D SSD:ssä on suolainen hinta per gigatavu, mutta hinnat varmasti laskevat kun SSD:n suosio kasvaa ja myyntivolyymi nousee. Vanhassa koneessa on 40 gigan levystä käytettävissä jotain 37. Uudessa koneessa Windows 7 on 60 gigan levyllä ja paljon muuta siihen ei mahdukaan.
Petri
13 vuotta sitten
(Lisäyksenä edelliseen, että ylemmän kommentin teksti on huonosti muotoiltu kun kuuntelin taustalla samanaikaisesti Markoa hosumassa kynsileikkurilla.)
Marko
13 vuotta sitten
Itselläni minimi millä pärjään on tuo 256 sillä macbook pro:ssa oli vastaavankokoinen kovo ja sillä olen oppinut elämään. Tuohon windows koneeseen olis kans joskus kiva hankkia SSD, mutta odottelen jotain hyvää tarjousta tai sitä hinnan laskua. Tämä Samsungin levy on toistaiseksi toiminut hyvin. Itselläni on pöytäkoneessa 2 teraa tilaa joten SSD olisi juuri käyttistä varten eli 120gb levy vois olla passeli niin saisi pari raskaampaa ohjelmaa sinne myös! Kynsileikkuri sattui olemaan olkkarin pöydällä ainut vähän terävämpi esine :D Ensi kerralla varaudun ja etsin jotain kättä pidempää... Miekka olis hieno noihin videoihin mutta en omista :D
Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
1
9
5
2