Kerbal Space Program (KSP)

17.6.2013 KLO 19:56
~1 min lukuaika

2013-06-17_00008KSP eli Kerbal Space Program on erittäin koukuttava peli, jossa voit rakentaa oman raketin ja lentää sillä avaruuteen – siis mikäli se kestää ja ei räjähdä laukaisussa. Pelihän on Alpha-vaiheessa vielä joten se kehittyy vielä ja siihen on tulossa varmaan paljon lisää vaikka nytkin tuntuu, että siinä on aivan hillittömästi tavaraa. Pelissä ei ole vielä tavoitetta, eli voit itse asettaa itsellesi tavoitteita ja tehdä mitä lystäät – voit vaikka lähteä kuuhun perustamaan omaa tukikohtaa.

Pelin pääosassa on Kerbin planeetta ja sen hahmot Kerbinit. Yhteisön suosikki ja oma henkilökohtainen suosikkini on Jebediah ”Jeb” Kerbin, sillä nimittäin on hauskaa vaikka maa lähenee uhkaavasti ja vauhtia on liikaa. Peli simuloi kolmiuloitteisesti planeettojen vetovoiman, avaruusaluksen liikkeet, rakettimoottoreiden voiman ja polttoaineiden määrät. Peli myös tallentaa kaikki alukset esimerkiksi kiertoradalla. Eli jos vaikka lennät kuuhun ja poistut pelistä, seuraavan kerran kun lennät kuuhun, saatat nähdä aluksesi siellä. Voit myös palata sen ohjaimiin Tracking Station-keskuksen kautta.

Pelin ensimmäinen haaste on se, että saat yleensä avaruusaluksen kiertoradalle ja siitä sitten minne haluatkaan. Itse en ole vielä onnistuneesti päässyt kuuhun ja Jeb jäi kerran pyörimään auringon ympäri omalle kiertoradalleen bensan loputtua.

Itse olen rakennellut vaikka minkälaista viritelmää ja osa räjähti jo laukaisussa. Alla on jokunen kuva noista omista viritelmistä sekä jokunen kuva itse pelistä. Peli on loppujen lopuksi aika komea ja sen pelimekaniikka on vieläpä toimiva. Suosittelen erittäin lämpimästi tätä peliä.

Lähteenä käytetty: Wikipediaa, KSP:n omaa wikiä ja sen kotisivuja.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Kerbal Space Program - Kiertoradalle (Osa 1)

maanantaina 1.7.2013 klo 20:24
Kuten tuli jo aiemmin kirjoitettua pieni räntti aiheesta niin Kerbal Space Program on erittäin koukuttava avaruussimulaatio tai jotain sinne päin. Alottelinkin Youtube-sarjan tästä pelistä jossa allekirjoittanut pelailee. Alla on ensimmäinen video tähän sarjaan ja pahoittelut pienistä ääni- yms. häiriöistä sillä harjoittelen vielä tuon videoeditorin käyttöä. iMovieta kun osasin käyttää suht näppärään, mutta 94 gigan raakileen siirtely… Jatka lukemista Kerbal Space Program – Kiertoradalle (Osa 1)

CoD: Black Ops 2 - Highlight reel testissä

perjantaina 16.11.2012 klo 20:29
Black Ops 2:ssa on Theater mode, jossa voit katsella omia pelejä ja nauhotella niitä halutessasi. Voit tehdä peruseditointia ja maksimissaan 2 minuutin pätkät voi siirtää suoraan Youtubeen. Theater modessa on yksi asia joka on suhteellisen hauska. Sen ominaisuuden nimi on Highlight Reel jolla voit tehdä pätkiä omasta pelistä jossa näkyy käytännössä kaikki onnistumiset (eli tapot).… Jatka lukemista CoD: Black Ops 2 – Highlight reel testissä

Elite: Dangerous

perjantaina 16.1.2015 klo 18:05
Päätinpä pistää tänne blogin puolelle juttua tästä pelistä. Ensinnäkin, Wikipedia kertoo paremmin mistä pelistä on kyse ja pistänpä samantien linkin pelin kotisivuillekkin. Elite: Dangerous is a space adventure, trading, and combat simulator that is the fourth release in the Elite video game series. Piloting a spaceship, the player explores a realistic 1:1 scale open world… Jatka lukemista Elite: Dangerous

GTA V traileri

keskiviikkona 14.11.2012 klo 17:36
Uusi GTA on tulossa keväällä 2013. Ensimmäinen traileri tuli jo aikaa sitten. Uusi traileri julkaistaan alle puolen tunnin päästä joten katso se silloin joko täältä tai toisaalta (varastin Tonilta tämän videon!)! Tulen 100% varmuudella hankkimaan tämän pelin kunhan se keväällä tulee!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
1
9
6
4
3