Liikennekäyttäytymisestä

11.5.2014 KLO 16:31
~2 min lukuaika

Kaikki ovat varmaan miettineet liikenteessä, että ”Mitähän tämäkin meinaa” – minä ainakin olen ja useamman kerran viikossa tulee nähtyä Kuopion liikenteessä näitä ”mallisuorituksia”. En väitä, että itse olisin täydellinen kuski ja varmasti teen mokia silloin tällöin.

Perinteisesti Googlasin sanan ”liikennekäyttäytyminen” ja löysinkin mielenkiintoista materiaalia. Esimerkiksi EU:n (linkki) sivuilla on tietoutta aiheesta. Alla oleva lainaus onkin otettu sieltä:

Jokaisella meistä on mahdollisuus vaikuttaa tieliikenneturvallisuuteen yksinkertaisin keinoin. Jos kaikki käyttäisivät turvavöitä, ajaisivat nopeusrajoitusten mukaan eivätkä tarttuisi rattiin alkoholin vaikutuksen alaisena, Euroopan teillä säästyisi vuosittain arviolta yli 12 000 ihmishenkeä.

Joskus tulee yksinkertaisesti eteen sen kaltaisia autoilijoita joista ei uskoisi, että heillä on kortti. Onneksi tätä ei tapahdu päivittäin tai edes viikoittain. Joka päiväistä on oikeastaan se mitenkä kaistoja vaihdellaan (kesken risteyksen, ahtaaseen väliin, piittaamatta muista yms.).

Internet on pullollaan autoihin liittyviä sivustoja ja varaosasivuja kuten Autoihinvaraosat.fi. Ylellä olikin erittäin loistava projekti, jossa merkittiin käyttäjien toimesta karttaan risteys missä on meinannut jäädä auton alle. Otankin jokuisen poiminnan teksteistä täältä Kuopion seudulta tähän:

  • Autoilijat ajavat Puijonsarventietä kuuttakymppiä ja eivät välitä jalankulkijoita pätkääkään. Kesäaikana motoristit kaahaavat samalla suoralla toista sataa. Valot tai korotettu suojatie jokaisen jalankulun kohdalle? Tolppakamerat?
  • Tulliportinkatu ja Haapaniemenkatu on tarkoitettu vain julkiselle liikenteelle (bussit, taksit). Tulliportinkatua ajetaan pitkin päivää henkilöautoilla eikä jalankulkijoista välitetä. Poliisille on laitettu palautetta asiasta ja olen huomannut, että katua tarkkaillaan enemmän.
  • Tässä ei ole risteystä tai suojatietä, mutta päiväsaikaan paljon jalankulkijoita ylittämässä 4-kaistaista tietä.

Samankaltaisia ja monia muitakin kommentteja on iso kasa tuolla Ylen kartassa. Oli vaikeuksia valita nämä kolmekin tähän. Uskoisin syytä olevan niin ratin takana, pyörän selässä kuin jalkakäytävälläkin. Tässäkin asiassa voisi katsoa peiliin ennen kuin alkaa huutelemaan.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

SpottiHinta.fi - pörssisähkön spot-hinnat

maanantaina 3.10.2022 klo 12:39
Pikaisessa esittelyssä oma vapaa-ajan projekti SpottiHinta.fi jossa voi seurata pörssisähkön spot-hintaa oman "dashboardin" avulla.

Autoilusta hieman

perjantaina 2.5.2014 klo 14:27
Ajattelin kirjoittaa autoilusta hieman sillä olenhan kuitenkin ollut auton omistaja jo useamman vuoden. Ensimmäinen autoni oli Toyota Corolla ja vuosimalli taisi olla 89 ellen väärin muista. Tämä auto meni kuitenkin veljelleni myöhemmin sillä itse en tarvinnut autoa tarpeeksi ja hän tarvitsi sitä enemmän kuin minä. Joku aika Toyotasta luopumisen jälkeen sain toiseksi autoksi dieselillä kulkevan… Jatka lukemista Autoilusta hieman

@Liikennetieto botti

lauantaina 7.7.2012 klo 10:06
Eilen innostuin koodailemaan ja testaamaan miten saisin tehtyä pätevän botin Twitteriin. Koska työkseni koodaan PHP:tä niin kielen valinta oli luonnollinen ja lähdin rakentamaan sillä bottia joka parsii liikennedataa. Selitän tuon @Liikennetieto botin toimintaa seuraavaksi ja kerron hieman miten se tekee sen ja mitä ominaisuuksia siinä käytännössä on. Joka viides minuutti skripti tarkastaan onko tullut uusia… Jatka lukemista @Liikennetieto botti

Mitä tekniikkaa 800 eurolla?

torstaina 7.9.2023 klo 13:35
Pohditaanpas hieman sillä kuvitteellisen rahan tuhlaaminen on paljon edullisempaa, kuin oikean. Sekä se on hauskaa puuhaa sillä voi kuvitella olevansa 800 euroa rikkaampi. Mitä tekniikkaa ostettaisiin siis 800 eurolla? Tämä ajatus Sortter lainavertailun puolelta. Eli leikitäänpäs. Otetaan kaupaksi Gigantin verkkokauppa ja hinnat mitä esitän ovat olleet hintoja 7.9.2023 ja ne ovat voineet muuttua. Mitä ostetaan?… Jatka lukemista Mitä tekniikkaa 800 eurolla?

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
2
9
5
9
1