Tämä artikkeli on pitänyt kirjoittaa jo kaksi kuukautta sitten. Se tulee tällä kertaa hyvin paljon myöhässä. Olen siis hankkinut iPad 2:n – tästä on ollut juttua Twitterissäni. Tässä kirjoituksessa tulen käsittelemään iPad 2:n käyttöä hieman laajemmalla aikavälillä. Kerron myös miten tätä on käytetty ja mitä appseja suosittelen teille.

Yleistä iPadistä

Applen tapaan laatikko on simppeli ja sen purkaminen käy kuin leikki. Käyttöönotto on myös yhtä vaivatonta, kuin ennenkin. Ainut ”työläs” homma oli odottaa, kun jo olemassa olevat ohjelmat siirtyy iPadille. Tämän jälkeen se ärsyttävin vaihe oli järjestellä kaikki kuvakkeet sopivaan järjestykseen.

Itsellänihän on tuo 16 giganen perus WIFI-malli – eli taitaa olla se halvin malli. Väriin oli vaikuttamassa tämän huushollin ”parempi” puolisko.

Tämän käyttämisenhän oppii hetkessä kaikki. Käytettävyys tuppaa olemaan suhteellisen kova näissä Applen tuotteissa. Tietysti on jokunen asia mitä näissäkin voi parantaa, mutta niitä saa hakemalla hakea – yleensä ärsyttävyydet tulevat esiin jonkin appsin kanssa.

Pari mielipidettä

Pakollisia ostoksiahan tähän laitteeseen ovat näytönsuojat ja jonkinlainen kotelo. Itse ainakin ajattelen näin, sillä haluan näytön pysyvän hyvässä kunnossa – samoin kuin muun laitteen. Itse suosittelen suojan hankintaa! Applen oma Smart Cover on ovela tuote jo itsessään. Siinä olevat magneetit nimittäin herättävät iPadin kun aukaset suojan ja laittavat iPadin nukkumaan kun suljet kannen. Suosittelen.

Ensimmäisiä asioita mitä iPadiin laitoin oli Kreikan matkan kuvat. On nimittäin loistava vempele kuvien näyttämiseen, varsinkin jos parille kaverille esittelet niitä.

Yksi syy valinnalle oli se, että minulla on ennestää jo iPhone ja osa sen appseista menee suoraan iPadiin. Niinhän siinä kävi ja sitten osa appseista pitää ostaa erikseen, koska osa on eritellyt iPhone ja iPad sovellukset erikseen (ikävä kyllä, tämä on totta).

Missä käytössä tämä laite on ollut?

PDF-lukijana tämä on kyllä aivan loistava. On tullut jokunen PDF luettua ja tämä on huomattavasti paljon kevyempi kuin läppäri ja isompi kuin kännykkä. iPad sopii tähän tarkoitukseen kerrassaan loistavasti.

Pelit ovat tämän laitteen suola. Helkutti niitä on kiva pelailla. Tahkosin puolet Helsinki-Kuopio automatkasta Plants vs. Zombies -peliä. Tulen jossain vaiheessa kirjoittamaan pelkästään iPadin peleille tarkoitetun postauksen.

Sosiaalisia medioita tulee seurattua tuon kautta jonkin verran. Samaten uutisia, blogeja sekä muuta Internettiä tulee käytettyä.

Tämä laite tulee kopattua aika usein mukaan kun menee illalla sänkyyn tai kun tahtoo kotona nopeasti vilasta Facebookkia tai Twitteriä.

Must have appsit

Flipboard on erittäin loistava appsi. Tämä kannattaa hankkia sillä tähän saat laitettua esimerkiksi Google readerin syötteet ja tätä kautta luettua blogeja. Itselläni on tässä appsissa laitettu Tumblr, Facebook, Twitter ja Google reader – sekä pari satunnaista syötettä, jotka löytyi Flipboardista.

Facebook toimii tässä vekottimessa jopa paremmin kuin verkossa. Simppeli käyttöliittymä ja sitä on vielä suhteellisen helppo käyttää. Se hyvä puoli on myös siinä, että voit lisätä useita Facebook tilejä. Tämä taas mahdollistaan sen, että useampi henkilö (meidän taloudessa 2) voi käyttää tuotakin.

Twitter toimii tässäkin hyvin, app on selkeä ja helppokäyttöinen. Käyttää oikeastaan hyvinkin mieluusti tätä.

Videoiden maailmasta suosittelisin taas TED (puheita) ja Ruutu (nelosen/jimin sarjoja) -sovelluksia. Ylen Areena ei toiminut vielä iPadillä (ainakaan kuin viimeksi katsoin). Taitaa muuten Voddler toimia myös iPadillä.

Loppusanat

Ehdottomasti hyvä hankinta, en ole katunut tämän hankintaa kuin sen ohikiitävän hetken kun astuin kaupasta ulos. No, Applen tuota on aina Applen tuote. Tulen saamaan jonkinmoista Apple fanboy leimaa tästäkin. Huomatkaa, että harkitsin muitakin vaihtoehtoja pitkään ja hartaasti.

Kommentoikaapas, saa niitä kärkkäitäkin kommentteja pistää (joku ei kuitenkaan arvosta Applen laitteita).

Julkaissut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

Ota osaa keskusteluun

9 kommenttia

  1. Hyvä kirjoitus. Oletko muita appseja löytänyt? Mie hommasin acerin iconia a100 ja olen yrittänyt tehdä tästä töihin muistikirjan ja kalenterin korvaajaa. Kalenteri luonnollisesti toimii tosi hyvin, mutta muistikirjan korvaaminen on vaikeampaa. Androidin stock-näppäimistön korvasin thumb-keyboardilla, mikä nopeuttaa kirjoittamista mutta ei tarpeeksi. Stylukset ovat kapasitiivisella näytöllä sellasia mollukkapäitä, eivätkä tarpeeksi tarkkoja.paras olisi hyvä kyna jolla kirjoittaa. Freenote on kuitenkin paras appsi kirjoittamiseen, sormellakin onnistuu pienen tekstin kirjoittaminen hyvän käyttöratkaissun vuoksi.

    1. Onhan noita appeja vaikka kuinka :P Aika moni iPhonesta tuli otettua suoraa käyttöön tossa.

      Tässä kuitenkin jokunen lisää: Evernote (loistava muistiinpanoihin), WordPress (blogien hallintaan), Dropbox (filuihin, tuolla on myös noi mun pdf:t tallessa), Teknari (suomalainen lehti, autoja ja muuta mukavaa :D).

      Jokunen peli vielä tohon lisää: Simsity Deluxe, Puzzle Dozer, DrawRace2, SpyMouseHD, Ticket to Ride (menolippu lauta peli), Rosecliff HD, Puzzle Quest 2.

      Näppishän tossa ei loppuusa ole mikään maailman paras kirjottamiseen pitemmällä kaavalla, tosin opettelulla varmaan sujuisi kunnolla. Eräässä semmassa joku otti noteja sujuvasti tolla. Itse varmaan jonkinlaisen bluetooth näppiksen hankin tohon jolloin saan erittäin kevyen setupin joka voi korvata osiltaan läppärin. Tuossa kun akkukesto on suhteellisen huima. (jostain bongasin myös jutun jossa oli äijä alkanut tekemään kaiken työnsä iPadillä – koodia yms.)

      Lisää kirjotuksia tosta on tulossa aikanaan :)

  2. Niin siis tarkoitin tuota virtual keyboardia. Kai tähänki tottuisi, mutta en tieda, hieman kömpelö on.pitanee testailla viela

    1. Toi virtuaalinen näppis on iPadissä muuten pätevä mutta vaatii totuttelua aika paljon. Ihan ei kahdella peukalolla saa kirjoitettua – pystyasennossa just ja just mutte ei vaakatasossa enää. Pitää saada asetettua hyvin se, että luonnistuu kirjoittaminen.

      Odottelen itseasiassa Applen langatonta bluetooth näppistä postissa, joka olisi tarkoitus parittaa iPadille. Suojathan itseläni jo on – tuosta setistä saa varsin kevyen muistiinpanovälineen :P

  3. Kato onko ipadille thumb keyboardiia,se jakaa virtual keyboardin kahtia siten että peukalokirjoittaminen onnistuu.

    1. Ei taida Applen app säännöt sallia tuota jos ei Jailbreikkaa :D
      Tuli tuo langaton näppis tänään – sanotaanko näin, että loisto peli alkaa olla tuo, jos koulussa luennolla pitäs istua niin tuo tulisi kopattua mukaan ennemmin ku läppäri.

Kommentoi

Kommentoi