Lautapelailua

26.12.2011 KLO 14:09
~1 min lukuaika

Tästä on pitänyt kirjoittaa jo kauan sitten sillä ei tämä tässä joulun aikaan tapahtunut. En siis saanut (ainakaan vielä) lahjaksi lautapeliä vaan näitä on tullut hankittu aiemmin parikin kappaletta. Kirjoitan parista pelistä erikseen vielä omat artikkelinsa.

Lapsena nämä olivat aivan loistavaa ajanvietettä ja kukapa ei muistaisi Aliasta, Pictionaryä, Monopolia, sitä henkilön arvauspeliä ja monta muuta yhtä legendaarista peliä minkä kanssa tuli illat istuttua sisarusten ja/tai kavereiden ja/tai serkkujen kanssa.

Nyt nämä vanhat klassikot ovat kaunis muisto mielessä ja on tullut tilalle hieman aikuisempia versioita tai ei oikeastaan versioita vaan aikuismaisempia lautapelejä. Näissä vaaditaan jo hieman ajattelua, taktiikkaa, strategiaa ja ymmärrystä tai ainakin joissain vaaditaan. Tietysti näitä pelejä olisi voinut pelata silloin junnunakin, mutta ei sillon ollut näitä (ainakaan tietääkseni).

Viime aikoina on tullut hankittua itseasiassa kolme täysin uutta lautapeliä ja nämä kaikki ovat hieman aikuisimmille suunnattu. Tuli nimittäin hankittua ensin Carcassonnen 10 vuotis juhlasetti, sitten pienenä herätteenä Menolippu niminen peli ja nyt uusimpana tuli hankittua Mallorca niminen peli. Mallorcaa en ole vielä kerennyt koittamaan. Tulen ainakin Carcassonnesta kirjoittamaan kokonaan oman setin ja katotaan josko noista kirjoittaisin kanssa omaa artikkelia.

Onpa muuten iPadillekkin tullut hankittua tuo Menolippu ja Carcassonne, sen verran hyvää viihdettä ne ovat tuolla tabletillakin. Varsinkin kun tabletilla on mahdollista pelata yksin tekoälyä vastaan. Eli traanaus on suhteellisen hyvin hoidettu noissakin.

Niin se aika kultaa muistot noiden vanhojen pelien osaltakin. Tosin Monopoli on vieläkin suhteellisen hauska peli, ehkä siksi kun nykyään tajuaakin jotain noista asioista :)

Kertokaahan suosituksia lautapeleistä ja omia kokemuksianne!

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

CoD: Black Ops 2 - Highlight reel testissä

perjantaina 16.11.2012 klo 20:29
Black Ops 2:ssa on Theater mode, jossa voit katsella omia pelejä ja nauhotella niitä halutessasi. Voit tehdä peruseditointia ja maksimissaan 2 minuutin pätkät voi siirtää suoraan Youtubeen. Theater modessa on yksi asia joka on suhteellisen hauska. Sen ominaisuuden nimi on Highlight Reel jolla voit tehdä pätkiä omasta pelistä jossa näkyy käytännössä kaikki onnistumiset (eli tapot).… Jatka lukemista CoD: Black Ops 2 – Highlight reel testissä

Kerbal Space Program (KSP)

maanantaina 17.6.2013 klo 19:56
KSP eli Kerbal Space Program on erittäin koukuttava peli, jossa voit rakentaa oman raketin ja lentää sillä avaruuteen – siis mikäli se kestää ja ei räjähdä laukaisussa. Pelihän on Alpha-vaiheessa vielä joten se kehittyy vielä ja siihen on tulossa varmaan paljon lisää vaikka nytkin tuntuu, että siinä on aivan hillittömästi tavaraa. Pelissä ei ole vielä… Jatka lukemista Kerbal Space Program (KSP)

Call of Duty: Black Ops 2 - Zombies!!!

perjantaina 16.11.2012 klo 16:29
Olen kokeillut tappaa zombeja Black Ops 2:ssa. Olen pelannut kolme matsia sitä ja alla on videoo uusimmasta. Kentän nimeä en muista, mutta ajelin bussilla ja tapoin jotain ihmeötököitä. Ihan eri settiä kuin aiemmassa zombie modessa, aika hauskaa! Olen pelannut Zombeja vasta yksinään joten moninpelistä ei ole kokemusta sillä saralla. Minusta hauskinta on pelata tuttujen kavereiden… Jatka lukemista Call of Duty: Black Ops 2 – Zombies!!!

GTA V traileri

keskiviikkona 14.11.2012 klo 17:36
Uusi GTA on tulossa keväällä 2013. Ensimmäinen traileri tuli jo aikaa sitten. Uusi traileri julkaistaan alle puolen tunnin päästä joten katso se silloin joko täältä tai toisaalta (varastin Tonilta tämän videon!)! Tulen 100% varmuudella hankkimaan tämän pelin kunhan se keväällä tulee!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
1
3