maanantaina 4.5.2015 klo 15:45
Olen viikonlopun aikana siirrellyt sivujani palvelimelta toiselle sillä asentelin Vesta nimisen hallintapaneelin ja lähdin sen kanssa pelaamaan. Tästä tulee juttua vielä erikseen. Siirsin kaikki sivut sellaisenaan ja tavoite oli päivitellä WordPressit ja muut samalla ellei ne olleet ajantasalla. Sivustoissa oli yksi tai kaksi WP asennusta, jotka ei ole juurikaan käytössä ja domainit meni minne sattuu… Jatka lukemista Haitallista koodia vanhassa WordPress asennuksessa
tiistaina 6.8.2013 klo 08:35
Ashton Kutcher sai kunnian esittää edesmennyttä Steve Jobsia hänen elämästään kertovassa elokuvassa. Traileri tuli julki jo jokunen viikko sitten, mutta ajattelin jakaa sen teille täälläkin. Tässä on itselle yksi syys lukea Steve Jobsista kertova kirja ennen kuin tämä elokuva tulee. Elokuva tulee muuten 16. päivä tätä kuuta eli elokuuta. Saa nähdä milloin suomeen tulee katsottavaksi.… Jatka lukemista Steve Jobs leffan virallinen traileri
torstaina 3.10.2013 klo 09:22
lauantaina 22.6.2013 klo 12:29
Tämän videon myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille hyvää Juhannusta! Samalla toivotan myös hyvää kesää. Blogiin tulee artikkeleita kunhan niitä kirjoittelen.