Setapp – Mac maailman sovellukset kuukausitilauksella

Olen palannut pitkästä aikaa Mac maailmaan ja niiden sovelluksien pariin (tästä lisää tulevaisuudessa).

Osa loistavista Mac sovelluksista onkin maksullisia ja niistä kyllä sinällään maksaakin ihan mielellään, koska ne onkin sitten jo toimivia.

Setapp on palvelu, jossa yhdellä kiinteällä kk-maksulla saat kaikki palvelun sovellukset käyttöön. Näin sinun ei tartte ostaa useaa sovellusta eri paikasta vaan saat kaiken ns. yhdestä paikasta. Setappin hankkimalla saat erillisen sovellushallintaohjelman jota kautta voit asentaa sovelluksia Macillesi.

Otetaan esimerkiksi pari sovellusta.

Paste

Tämä tuli jo tutuksi aikoinaan, kun oli MacBook Pro 15 ja tykästyin sen verta mahdollisuuteen kaivaa leikepöydän historiaa, että windowsille otin käyttöön Ditto nimisen sovelluksen. Paste on kuitenkin toimivampi ja olenkin tykästynyt siihen. Tämäkin löytyy Setappista ja voi tietty erikseen ostaa myös.

WiFi Explorer

On tapauksia jolloin selvittelen langattomien verkkojen toimintaa ja silloin tulee signaalin vahvuuden tieto hyödyksi sekä se tieto mitä verkkoja on missäkin kanavalla. Näin voidaan hieman säätää omaa/asiakkaan verkkoa toimimaan kanavalla missä ei ole ruuhkaa. Tämä WiFi Explorer sovellus on tähän juurikin omiaan.

TablePlus

Teen töitä webin parissa ja tietokannat on osa sitä. Melkeinpä päivittäin tulee sorkittua jotain tietokantaa ja siihen onkin omiaan sovellus nimeltä TablePlus.

Lopuksi

Setappissa on ihan pirusti sovelluksia mitä en maininnutkaan ja mitä pitää itse vielä koittaa. FTP/SFTP puoleen on Forkliftia ja sitten moneen muuhun käyttötarkoitukseen on sovellusta.

Onko sulla joku sovellus mitä käytät Macillä joka on ns. must have, kerro se kommenteissa!

Tsekkaa itse Setapp palvelua ja saadaan molemmat ilmainen kuukausi.

Kirjoittanut Marko Kaartinen

Nörtti Kuopiosta. Puuhastelee verkkosivujen kanssa työkseen ja vapaa-ajallaan.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.