Apple iPad2 – markkinoiden paras tablet?

5.5.2011 KLO 10:14
~2 min lukuaika

Apple julkaisi Maaliskuun loppupuolella päivitetyn version suositusta iPad tabletistaan. Muutamilla pienillä ja parilla suuremmallakin uudistuksella Applen jalansija tablet markkinoilla alkaa olla todella vankka. Ensimmäisen polven iPad ostajilla ei kuitenkaan ole syytä paniikkiin sillä suoranaisia huippuominaisuuksia uuteen versioon on lisätty niukasti. Toki vannoutuneelle Apple fanille ostos on välttämätön.

Toinen versio iPadistä tulikin markkinoille monien mielestä verrattain vikkelästi, jopa yllättävänkin nopeasti ottaen huomioon Suomen aseman Applen markkinoilla. Kilpailu on kuitenkin ympäri maailman tablet markkinoilla erittäin kovaa ja jokainen euro tai dollari tulee tehdä vielä kun käsissä on paras laite kuluttajille. Uudella iPadillaan Apple heittääkin nyt jo toisen ässän pöytään ja muille valmistajille jälleen rimaa korkeammalle.

Hieman faktoja itse laitteesta ja sen uudistuksista. iPad 2 on jopa kolmasosan ohuempi kuin edeltäjänsä. Painostaankin se on komponenttivaihdosten ansiosta pudottanut peräti 15%. Surffaaminen, sähköpostin luku ja elokuvien katsominen on entistäkin sujuvampaa. Ensimmäinenkin iPad tarjosi todella mielyttävän kokemuksen, mutta päivitetty versio on piirun verran parempi tässäkin.

Kuitenkin suurin potku koneelle on siinä, että sisuksiin on nyt upotettu A5-prosessori tuplaytimellä. Tämän käyttäjä tulee huomaamaan etenkin moniajossa ja yksinkertaisesti siinä että kaikki prosessit todellakin toimivat paremmin ja nopeammin. Graafista suorituskykyä on myös hiottu entisestäänja grafiikka onkin nyt jopa yhdeksän kertaa parempi kuin edeltäjässään, ja noin iso ero on jo valtava.

Akun kestoa on onnistuttu kuitenkin uudistuksista huolimatta lisäämään ja Apple tarjoaakin kuluttajilleen jopa 10 tunnin akunkestoa. Takakannen kameran rinnalle on lisätty toinen kamera näyttöpuolelle palvelemaan videopuheluita. Kameroiden laatu on jopa luokkaa HD, joten tässäkään Apple ei ole säästellyt. Etukamera lisääkin laitteen käyttömukavuutta entisestään.

Multimedia laitteena iPad II on siis entistäkin parempi. Johdonmukaisesti voi sanoa, että kaikki leffojen katselusta, kuvien selailusta vaikkapa casino peleihin on tehty toimivaksi kokonaisuudeksi. Applen erittäin herkkä ja toimiva kosketusnäyttö takaa loistavan käyttötuntuman ja esimerkiksi pelien kuten kenon pelaaminen onnistuu laitteella loistavasti. Voi vain odottaa miten kilpailijat kuten Samsung onnistuu vastaamaan Applen heittämään todella kovaan haasteeseen.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Applen olisi aika uudistaa iOS käyttöjärjestelmää

maanantaina 18.5.2015 klo 13:25
Sanotaan se jo heti kärkeen: iOS kaipaa uudistusta – kipeästi. Noin, nyt pääsenkin kertomaan miksi olen tätä mieltä ja uskon, että moni voi olla samaakin mieltä tästä asiasta. Muistan sen ajan kun iPhone oli tullut markkinoille ja se oli silloin todellakin jotain uutta ja hienoa. Muistan myös sen kun tein päätöksen, että minä hankin iPhonen… Jatka lukemista Applen olisi aika uudistaa iOS käyttöjärjestelmää

Digiexpo 2013

perjantaina 1.11.2013 klo 13:08
Huomenna olisi tarkoitus lähteä etelään ja ihmettelemään Digiexpo messuja. Tarkoituksena olisi ainakin päästä ihmettelemään uusia iPadejä, Playstation 4 pelikonsolia sekä Xbox One konsolia. Tietty Nokian ständillä pitää käydä katselemassa Lumioita. Saa nähdä mitä muuta tulee ihmeteltyä sillä jos viime vuosi toistuu niin väkeä tulee olemaan ja yksin siellä ei tarvitse olla. Alla onkin Twitter -widgetti,… Jatka lukemista Digiexpo 2013

Haaveilua

perjantaina 26.8.2011 klo 19:22
Pitkästä aikaa tännekkin jotain, olin viime viikon lomalla Kreikassa – siitä tosin lisää myöhemmin. Olen haaveillut viime aikoina tabletista… Toisin sanoen, tänä iltana on tullut surfattua iPadin ja Galaxy Tabin speksejä tutkien. Mistä tämmöinen innostus ja haaveilu nyt tuli? No… olen tässä lueskellut erilaisia PDF-dokumentteja liittyen markkinointiin, hinnoitteluun, sopimusehtoihin ja muihin yhtä jänniin aiheisiin. Olen… Jatka lukemista Haaveilua

Ärsytyksen kohteet HBO Nordicissa

tiistaina 25.6.2013 klo 13:19
Olen ollut aktiivinen HBO Nordicin käyttäjä oikeastaan sen taipaleen alusta asti. Nyt on kuitenkin aika avata sanainen arkkuni pitemmän ajan jälkeen ja kertoa mitkä asiat ovat alkaneet ärsyttämään minua tuossa palvelussa. Kirjoittelin alkuvuodesta artikkelin tästä aiheesta ja aloitetaan sillä, että katsotaan onko mitään sen aikaisia epäkohtia korjattu. ”Muistaisi mihin jäin” – eli osaisi tarjota kesken… Jatka lukemista Ärsytyksen kohteet HBO Nordicissa

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Petri
14 vuotta sitten
Menee vielä aikaa ennen kuin noista laitteista on jotain muutakin hyötyä kuin mahdollisuus prameilla. ;-)
Marko Kaartinen
14 vuotta sitten
iPadin näkisin kameran apuna hyvinkin helposti. Kuvat langattomasti siihen ja iPad olisi kevyempi kantaa kuin läppäri ja helpompi ottaa käyttöönkin vielä. On niitä oikeasti hyviäkin sovelluksia niille olemassa.
Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
2
7
5
4
9