Maailmaa yrittäjän silmin

11.7.2012 KLO 17:44

Tänään pysähdyin ja jäin pohtimaan sitä, miten tämä yrittäjyys on sinänsä muokannut omaa näkemystäni maailmasta ja sen menosta. Tietty oman uran ja yrittäjyyden valinta muuttaa jollain tapaa ihmistä ja ajattelutapaa, ei välttämättä kovinkaan paljon mutta vähän kuitenkin.

Muiden tukeminen

Itsekin olen pienyrittäjä ja kun auto pitää huoltaa niin alan ensin miettimään onko lähellä ketään tuttua pienyrittäjää, joka voisi korjata auton. Sama koskee oikeastaan muitakin erikoisempia palveluita joihin ei itseltä löydy taitoa eikä tietoa (esim. auton ilmastoinnin huolto yms.).

Olen monesti aiemminkin kuullut lausahduksen, jossa kehotetaan ostamaan siitä lähikaupasta jotta se pysyisi pystyssä. Itse en tätä kuitenkaan kaupan kohdalla aina noudata, mutta kun ajatus isoon kauppaan lähtemisestä ärsyttää – on pienempi lähikauppa nopeampi ja parempi vaihtoehto. Tätä politiikkaa tulisi noudatettua varmaan enemmän jos asuisi pienemmällä paikkakunnalla ja välimatkat olisivat suuria.

Bisnes

Tietynlainen bisnesajattelu, jos sitä voisi siksi sanoa, on kehittynyt itselle. Joitain asioita tulee mietittyä ihan siltä kannalta, että voisinko tehdä sillä rahaa. Uusia asioita pitäisi sinänsä innovoida koko ajan, jotta voisi tarjota asiakkaille mahdollisimman hyvää palvelua. Menemmekin aika pitkälti asiakkaan ehdoilla kun projektissa edetään, pyrimme pitämään asiakkaan jokaisessa vaiheessa mukana ja hänellä on mahdollisuus sanoa ja muuttaa projektin kulkua missä vaiheessa tahansa.

Hienohan se olisi keksiä jotain uutta ja innovatiivista, mutta aika paljon on jo tehty, jos ei Suomessa niin Ameriikan mantereella. Itse kun olen lähinnä verkon puolella toimimassa niin se kehittyy jatkuvasti, joten minunkin pitää haistella uusia tuulia. Tahtoisin keksiä jotain hienoa ja tahtoisin olla toteuttamassa sitä. Toki teen nytkin hienoja asioita asiakkaillemme ja he ovat erittäin tyytyväisiä siihen.

Elämä on laiffii

Tietysti yrittäjyys vaikuttaa myös siihen niin kutsuttuun vapaa-aikaan. Projekteja kun tehdään asiakkaan ehdoilla niin usein ongelmia ja puheluita tulee myös varsinaisen työajan ulkopuolella. Osa töistä on myös pakko tehdä viikonloppuna tai muuna toimistotyöläisten vapaapäivänä sillä he eivät silloin ole tekemässä töitä ja käyttämässä järjestelmää.

Rahakin tuo oman ”huolensa”, yrittäjänä kun on täysin vastuussa siitä miten paljon sitä rahaa tulee palkkana ja miten paljon menee liiketoiminnan pyörittämiseen.

Tässä kun on yli vuosi pyöritelty tuota puljua niin ollaan päästy tekemään kyllä suhteellisen mielenkiintoisiakin asioita ja en oikein näe miksi ei tehtäisi jatkossakin. Työstään pitää tykätä, että sitä jaksaa tehdä pitkään ja vuoden jälkeen alkaa se yrittäjän arkikin tulla tutuksia ja mikäpäs siinä on käydessä kirjanpitäjän juttusilla vaihtamassa kuulumisia kerran kuussa :)

Hyvää loppu kesää (ei se oo alkanu kunnolla) ja olkaahan ihmisiksi!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
GitHub
RSS
1
1
6
1
3