Richco

1.9.2012 KLO 18:33
~1 min lukuaika

Olen itse tehtaillut satunnaisesti Arduinon kanssa, mutta en ole ikinä vienyt mitään ihan ”loppuun” asti. Aina on projekti jäänyt ”rautalankamalliksi” ja sitä en ole koskaan oikeastaan vienyt ihan kotelointiin ja paikalleen asennukseen asti. Innostuin hieman, kun minua pyydettiin kirjoittamaan tästä yrityksestä jo sen suomalaisuuden vuoksi ja sen vuoksi, että heiltä tuntuu saavan vähän kaikkea liittyen kiinnikkeisiin.

Richco tuli suomeen jo vuonna 1998 ja se on osa Richco konsernia, jolla on tehtaita ja konttoreita ympäri maailmaa. Suomen konttori sijaitsee Espoossa. Heidän tuotteina on erilaiset kiinnitysratkaisut vähän kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja arvelin, että noista moni kiinnike sopisi juuri Arduinon kanssa säätämiseen – varsinkin kun ollaan päästy protoilusta yli. Mikäli et löydä juuri sopivaa kiinnikettä heiltä suoraan niin heidän tuotekehitystiimi voi tehdä juuri oikeanlaisen kiinnikkeen sinulle.

Selatessani heidän tuotteita löysin monenmoista kiinnikettä joita voisin tilata jo ihan kotioloihin sillä kaapelinhallinta kotona on itselläni hieman hakoteillä. Ei se ihan mikään kaunein ratkaisu täällä ole, mutta kunhan se on piilossa niin ei häiritse. Mitään maailmaa mullistavia tuotteita ei tuolta ainakaan omaan silmään sattunut, mutta itselleni mieluista nippelia ja nappelia oli ihan liian kanssa.

Sitä en kokeillut lähettävätkö he mallilaatikoitaan ihan kenelle tahansa, mutta ainahan sitä saa kysyä! Aina löytyy joku nippeli jota ei kotoa löydy ja noitahan kun ei ole koskaan liikaa! Ikinä kun ei tiedä mimmoista sattuu tarvitsemaan…

Heidän verkkosivuthan on osoitteessa: richco.fi

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Bloggaajien ja yritysten yhteistyö

keskiviikkona 11.7.2012 klo 21:04
Kirjoitan tämän artikkelin täysin bloggaajan näkökulmasta. Unohtakaa siis se, että olen itse yrittäjä! Törmäsin tänään sattumalta Mainostajien liiton artikkeliin joka on kirjoitettu 20.6.2012, eli suhteellisen tuoretta tietoakin jopa. He tekivät kyselyn jäsenyrityksilleen ja siinä kävi ilmi, että 38 prosenttia vastanneista tekevät yhteistyötä ulkopuolisten bloggaajien kanssa (kuten minun esim.). Noin 45 prosenttia ei ole muodostanut kantaa työntekijöidensä bloggaamiseen omissa ammatillisissa… Jatka lukemista Bloggaajien ja yritysten yhteistyö

Uusia tuulia ja haasteita

torstaina 19.5.2011 klo 18:42
Vuosi 2007 oli monellakin tavalla mielenkiintoinen vuosi itselleni. Kävin armeijan, kävin assyillä, olin töissä, aloitin opiskelut ammattikorkeakoulussa ja muutin pois kotoa (tarkempaa erittelyä vuodesta 2007 voit lukea täältä). Nyt nostan kuitenkin vuonna 2007 alkaneen urakan esille, nimittäin ammattikorkeakoulun. Valmistun tänä keväänä IT-tradenomiksi Savonia-ammattirkoekakoulusta. Toisin sanoen taskustani löytyy sitten datanomin ja tradenomin paperit! Hienoa! Homma venähti… Jatka lukemista Uusia tuulia ja haasteita

Arduino

perjantaina 29.4.2011 klo 17:17
Internet on siitä vänkä juttu, että sen kautta löytää vaikka mitä! Uusimpia löytöjä on Arduino Uno niminen avoimen lähdekoodin mikrokontrollerikehitysalusta. Tämän päälle siis voi rakennella mitä ovelampia vekottimia. Tämän kanssa säätäminen vaatii hieman osaamista ohjelmoinnistakin, sillä siinä ohjelmoidaan kaikki toiminnot Arduinon omalla ohjelmointiympäristöllä. Se on tosin erittäin simppeliä ja ohjelmointia osaamatonkin pääsee alkuun helposti. Itselleni… Jatka lukemista Arduino

Arduino The Documentary

tiistaina 14.6.2011 klo 16:54
Kirjoittelin aikoinaan Arduinosta ja tuossa on nyt 5 kuukautta vanha dokumentti aiheesta. Suosittelen katsomaan mikäli yhtään kiinnostaa!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
2
7
5
4
5