Olen tänään kysellyt hieman WordPress paikallistoiminnan aloittamisesta täällä Kuopiossa. Ajattelin tästä toiminnasta tehdä pienen huomion myös tänne blogiinkin.
Kyseessä on siis tämä sama blogialusta, jota täälläkin käytetään – eli WordPress. Tavoitteena olisi saada hieman paikallistoimintaa tänne Kuopioonkin. Tällä hetkellä ainut aktiivinen paikka on Tampere, jossa he kokoontuvat puhumaan WordPressistä (ja muusta aiheeseen liittyvästä) kerran kaksi kuussa.
Oletko siis täältä Kuopiosta ja oletko vielä kiinnostunut WordPressistä? Tule siis mukaan! Mitään paikkaa tai aikaa ei olla vielä sovittu sillä osallistujia on tällä hetkellä yksi (köh minä).
Minulle voit ilmoittaa kiinnostuksen joko täällä blogissa tai sähköpostiini ([email protected]). Aiheesta on jo keskustelua suomenkielisellä WordPress –tukifoorumilla.
Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.