Jätin Jollan vielä kaupan hyllylle

17.12.2013 KLO 17:18

JollaNäin kävi, kävin Kuopiossa Päivärannan Citymarketissa ja huomasin siellä DNA:n liikkeessä Jollan. Pitihän sitä hieman hypistellä ja sanoisinko näin, että vaatisi hieman totuttelua sen käyttäminen – näin tosin on lähes joka puhelimen kanssa.

Lyhyellä hypistelyllä puhelin vaikutti sinällään mielenkiintoiselta, mutta ei herättänyt ehkä niin suuria tuntemuksia kuin olin luullut (ja toivonut). Tietty Sailfish on vielä betassa ja sitä kehitetään, mutta vielä en ehkä ostaisi sitä – enkä ostanutkaan. Tällä hypistelyllä en voi sanoa tuomiota puhelimesta vaan pitää saada se omaan käyttöön pitemmäksi aikaa, jolloin näkee parhaiten sopiiko puhelin minulle.

Olisin halunnut ennakkotilata Jollan jo ekoilla kiekoilla, mutta en tehnyt sitä silloin, toisellakin kierroksella se jäi välistä ja harmitti niin vietävästi. Viime viikonloppuna sormi oli jo DNA:n verkkokaupan tilausnapilla, jäi silloinkin tilaamatta.

Jolla on puhelin, jota kukaan ei osta järjellä, mutta sitäkin useampi tunteella. Niin minäkin tein, kun laitoin ennakkotilaukseni vetämään jo toukokuussa, edes näkemättä puhelinta. Viime viikolla se sitten saapui.

– Petteri Järvinen @ HS.fi

Juurikin näin, Petteri sen sanoikin. Itselläkin oli enemmän tunnesyitä kuin järkeä siinä, että olisin halunnut puhelimen. Järki veikin voiton sillä en ottanut puhelinta kainaloon tänäänkään. Olin aikoinaan ensimmäinen tutuistanu joka hankki iPhonen, siis silloin kun sitä ei ollut kaikilla kuten nyt. Silloin iPhone oli jotain uutta, erilaista ja hienoa – tänään senkin tarina on oikeastaan toinen kun junnataan paikallaan.

Palatakseni Jollaan ja tunnesyihin, halusin osaksi tuntea sitä, että olin niiden ensimmäisten joukossa joilla oli Jolla ja toivon vieläkin, että Jollan seuraava malli tulee ja on parannus tähän – raudaltaan kun tämä puhelin ei sinänsä ole ihmeellinen. Rauta ei kuitenkaan ole se pääasia, käyttöjärjestelmä vaikuttaa paljonkin.

SailfishJollassa on Sailfish (beta) ja tuo beta teksti löytyykin DNA:n mainoksista ja Jollan spekseistä. Yksi syy miksi olin tilaamassa Jollaa useita kertoja oli juurikin Sailfish ja sen erilaisuus – se yrittää tehdä jotain uutta ja erilaista – aivan kuten iPhone teki aikanaan.

Sailfish itsessään on vielä kesken ja siitä puuttuu paljon natiiveja sovelluksia ja paljon ominaisuuksia – tietty näitä asioita tulee lisää kunhan kehittäjät kerkeävät tehdä niitä. Tietysti osa kehittäjistä ei lähde tukemaan taas uutta käyttöjärjestelmää ellei ole tarpeellista kysyntää.

Itse päätin, että odottelen puolisen vuotta eteenpäin ja katsastan tilanteen sen jälkeen uusiksi. Tietty mieli voi muuttua mikäli mullistuksia tulee vastaan, mutta tänään en Jollaa ostanut enkä osta huomennakaan. Mikäli Jolla pukinkontista löytyy (epäilen tätä) niin sitten se tulee käyttöön – ehdottomasti.

Ostitko sinä Jollan? Kerro kokemuksesi!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

jäähdytyskone
11 vuotta sitten
hih. ostin. kerronko lisää :)
Marko
11 vuotta sitten
Toki, minua ainakin kiinnostaa tietää muiden kokemuksia Jollasta :)
Petri
11 vuotta sitten
Kiinnostaa minuakin. Kerro lissee.
S
11 vuotta sitten
Ostin Jollan enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Lukemistani arvosteluista poiketen Jolla on mielestäni jämäkkä, tyylikäs ja laadukkaan tuntuinen puhelin. Olen käyttänyt aikaisemmin symbian, windows, android ja meego puhelimia ja voin sanoa että tämä tuntuu minulle oikealta valinnalta. Natiivisovelluksia on tällä hetkellä vähän mutta se ei haittaa käyttökokemusta, koska puuttuvat sovellukset voi nyt korvata android sovelluksilla. Puhelin käytön opetteluun meni 2 tuntia ja nyt en vaihtaisi sitä toiseen. Jolla ei ole niin vaikea käyttää mitä on puhuttu, pitää vain unohtaa ne paluunapit. Nettiselain on nopea mutta en tiedä vaikuttaako siihen laite vai liittymä. Sailfish on edelleen beta mutta en ole huomannut sitä käytössä. Nämä ovat kuitenkin paljolti käyttäjäkohtaisia kokemuksia, eli toista voi ärsyttää joku asia mitä en edes huomaa. Itse olen tyytyväinen siihen, ettei puhelimessa ole mitään ylimääristä. Kaikki sovellukset olen valinnut käytön mukaan. Akun kesto on harmittavan heikko mutta ei sen huonompi kuin aikaisemmassa LG:n puhelimessani. Kirjoitus ei vielä toimi vaakasuunnassa mutta se ei ole minun käyttöä haitannut, koska pystysuunnassa kirjoitus onnistuu erinomaisesti. Jollan kirjoitustuntuma on paljon parempi kuin esim aikaisempien LG:n tai Lumia 900 puhelimieni. Niin ja olen tyytyväinen parjattuun kameraan mikä on mielestäni hyvä kännykkäkameraksi. Mielipiteeni voi vaikuttaa hieman (paljon) hehkutukselta mutta en voi sille mitään että olen oikeasti erittäin tyytyväinen tähän puhelimeen.
Jude Vihervaara
11 vuotta sitten
Ihminen ei tee ensimmäistäkään hankintaa järjellä perustellen. Kaikki ratkaisut, mitä ihminen tekee, perustuvat tunteeseen. Jälkeenpin ratkaisuja voidaan perustella järjellä, mutta se on lähinnä itsepetosta. Tämä on psykologinen totuus. Yritit perustella ostamatta jättämistä järkisyillä, mutta totuus on (ja tiedät sen sisimmässäsi), että et uskaltanut vielä ostaa Jollaa.
Marko
11 vuotta sitten
Osittain en uskaltanutkaan, koska uskon ja toivon että seuraava malli on parempi ja viimeistellympi sekä tuo oma Galaxy S4 on liian tuore puhelin kuopattavaksi. Hinnaltaanhan Jolla on mielenkiintoinen ja siksi sitä pohdiskelinkin ja olin useaan otteeseen tilaamassa. Sailfish toisi juuri sitä erilaisuutta mitä oikeastaan puhelimelta haluankin, tästä syystä olenkin omaa Galaxy S4 customoinut hieman massasta poikkeavaksi - tällä hetkellä vasta launcherilla eli ilman custom rommia mennään vielä siinä.
Mastodon
GitHub
RSS
1
1
6
1
3