Kesärenkaat Tallinnasta: Itse operaatio

9.6.2014 KLO 17:50
~2 min lukuaika

Suoraan sanottuna tämä artikkeli olisi pitänyt jo kirjoittaa viikko sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan – eikös. Mennääs asiaan, olen tässä artikkelisarjassa kertonut uusien renkaiden hankkimisesta Tallinnasta – tämä on sarjan viimeinen osa sillä renkaat on nyt ollut 1.5vko alla.

Aika oli siis varattu helatorstaille kello kymmeneksi Autorehvid nimiseen yritykseen (rehvid.ee). Olimme paikalla hieman etuajassa ja pyörimme siinä pihalla kun ketään ei tuntunut olevan vielä paikalla – luulimme syyksi sitä, että oli helatorstai. Kohta itse yrittäjä tuleekin viereisestä talosta ja kyselee, että renkaanvaihtoonko olitte tulossa – näinhän me olimmekin tekemässä, kyllä.

Auto sisään ja päästetään kaveri hommiin. Töiden ohessa juttelimme niitä näitä ja selvisi samalla, että helatorstai ei ole Tallinnassa arkipyhä ja se on normaali päivä siellä. Samaten normaalisti sesonkiaikaan tälläkin yrittäjällä on jokunen työläinen tekemässä hommia ja nyt hän oli itsekseen sillä työtä ei ole niin paljon kuin sesonkina. Kyselimme myös käykö paljon muita suomalaisia siellä vaihtamassa renkaitaan niin vastauksena oli, että päivittäin. Syykin on selvä – hinta on paljon edullisempi kuin suomessa.

Koko hommassa meni noin puoli tuntia ja tämän jälkeen kyseltiinkin maksusta. Kävi ilmi, että pankki vetäisi 3% välistä, jos hänellä olisi kortinlukija. Kortti ei siis hänelle käynyt ja tässä vaiheessa mietittiin pitääkö tästä nyt käteistä lähteä etsimään, ei tarvinnut. Hän nimittäin kirjotti laskun ja päiväsi sen sopivasti niin, että olimme kerenneet jo suomeenkin palata.

Itse renkaat oli sitä mitä pitikin ja kaikki pelko siitä, että saanko väärät/vialliset renkaat ovat kaikonneet. Renkaat olivat uudet ja merkintä paljasti, että ne on ilmeisesti tehty huhtikuussa 2014 – kauan ei ole siis varastossakaan olleet. Työssä tai renkaissa ei ole ilmennyt mitään vikaa näin 1.5vko ajuilla ja olihan tuossa heti testinä se, että ajeltiin noin 400 kilometriä kotiin.

Voin lämpimästi suositella Autorehvid firmaa ja sitä, että renkaat vaihtaa yleensäkin virossa. Muutakin autoremonttia kannattaisi siellä teetättää sillä hinta on edullisempi kuin suomessa. Onpahan yksi syy lisää lähteä käymään Virossa.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Canon PowerShot S110 matkalla mukana

maanantaina 29.7.2013 klo 13:06
Kävin reilu viikko sitten Tallinnassa viettämässä pitkää viikonloppua ja kun matkassa oli mukana henkilö jolle Tallinna oli lähes kokonaan tuntematon kokemus niin tuli kierrettyä vanhaa kaupunkia ja lähiympäristöä suhteellisen kivasti. PowerShot S110 oli matkassa mukana ja se valikoitui matkaan mukaan sen GPS ja WiFi ominaisuuksien takia. Päätin myös jo etukäteen, että annan automatiikan hoitaa hommansa… Jatka lukemista Canon PowerShot S110 matkalla mukana

Perjantai, no perhana

perjantaina 28.10.2011 klo 21:20
Miten nämä nyt näin pomppii ohi. Tämäkin meinasi mennä ohi, mutta noh tällä kertaa pohditaan. Tämä perjantaipohdinta onkin sitten kaikkien näiden kolmen (?) viikon ajalta. Tästähän piti tulla joka viikkoinen tapa, mutta olen perhana sentään päässyt lipsumaan tästäkin. Tänään en lipsu, onhan perjantaita sentään jäljellä 3 tuntia. Voisi oikeastaan sanoa niin, että osa artikkeleistani meni… Jatka lukemista Perjantai, no perhana

Tallinna 2011

torstaina 12.5.2011 klo 11:02
Tallinnan reissun kuvakooste. Tarkemman matkakertomuksen voit lukaista täältä.

Kesärenkaat Tallinnasta: Vahvistus

torstaina 22.5.2014 klo 09:05
Tiedustelin ja varasin noin kuukausi sitten uudet renkaat ja niiden vaihdon Tallinnasta (aiempi artikkeli). Lyhyesti kerrattuna omat kesärenkaat alkaa olla tiensä päässä ja Tallinnassa tämä operaatio on reilu 100 euroa halvempi kuin täällä Suomessa. Nyt viikko ennen matkaa lähdin kyselemään vahvistusta tälle asialle. Mikäli joku olisi tässä vaiheessa ollut ongelmana niin olisin kerennyt tarvittaessa järkätä… Jatka lukemista Kesärenkaat Tallinnasta: Vahvistus

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
9
9