Tallinna mielessä

5.3.2015 KLO 10:15
~1 min lukuaika

Meillähän on ollut tapana käydä reissussa ainakin pari kertaa vuodessa. Yleensä kerran parin viikon reissu jonnekkin lämpimään (Kreikka) ja sitten hieman lyhyempi reissu esimerkiksi Tallinnaan. Suomen sisällä tulee myös matkailtua milloin sattuu sopiva sauma siihen tulemaan.

Tallinnahan on siitä mukava kaupunki, että ensinnäkin vanha kaupunki on mitä mahtavin paikka olla ja kierreskellä. Samaten nykyään suosiotaan nostanut Kalamajan alue on herännyt eloon ja sieltä löytyykin loistavia ruokapaikkoja kuten F-hoone. Tuollakin on tullut käytyä ennen kuin se nousi suomalaisten isompaan tietoon.

Nyt on taas se aika vuodesta, kun Tallinnan reissua järkätään ja majoitus onkin varattu tuttujen huoneistossa. Lauttalippuja varten on lähtenyt kyselyä laivayhtiölle club one bonusten käyttämisestä ja näin se reissun aikataulukin alkaa selvitä.

Seuraavana onkin vuorossa se reissun sisältö. Useita vuosia ollaan Tallinnassa käyty ja on tullut kierreltyä siellä sun täällä. Pakollisina vierailupaikkoina on tietysti erinäköiset kauppakeskukset ja tietysti siihen autoon on saatava hieman tuliaisiakin mahdutettua kuten sitä kuuluisaa alkoholia. Tullille tiedoksi jo etukäteen, että juomat on omaan käyttöön ja kuormassa tulee olemaan myös lankoja, limpparia, mehua, juustoa ja muuta sekalaista sälää. Kelpaisikohan tämä jo tulliselvityksestä? Vai haluaako ne suht tarkan listan siitä mitä on oikein menossa ostamaan :)

Nyt lähtisin kyselemään teidän ehdottomia lempipaikkoja Tallinnassa. Oli se sitten kahvila, ravintola, paikka tai joku muu niin saa heittää ehdotusta.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Tallinna 2011

torstaina 12.5.2011 klo 11:02
Tallinnan reissun kuvakooste. Tarkemman matkakertomuksen voit lukaista täältä.

Tallinna 2010

tiistaina 5.4.2011 klo 08:16
Viime kesän lomakuvat koostettu ”hieman” myöhässä videolle.

Canon PowerShot S110 matkalla mukana

maanantaina 29.7.2013 klo 13:06
Kävin reilu viikko sitten Tallinnassa viettämässä pitkää viikonloppua ja kun matkassa oli mukana henkilö jolle Tallinna oli lähes kokonaan tuntematon kokemus niin tuli kierrettyä vanhaa kaupunkia ja lähiympäristöä suhteellisen kivasti. PowerShot S110 oli matkassa mukana ja se valikoitui matkaan mukaan sen GPS ja WiFi ominaisuuksien takia. Päätin myös jo etukäteen, että annan automatiikan hoitaa hommansa… Jatka lukemista Canon PowerShot S110 matkalla mukana

Kesärenkaat Tallinnasta: Vahvistus

torstaina 22.5.2014 klo 09:05
Tiedustelin ja varasin noin kuukausi sitten uudet renkaat ja niiden vaihdon Tallinnasta (aiempi artikkeli). Lyhyesti kerrattuna omat kesärenkaat alkaa olla tiensä päässä ja Tallinnassa tämä operaatio on reilu 100 euroa halvempi kuin täällä Suomessa. Nyt viikko ennen matkaa lähdin kyselemään vahvistusta tälle asialle. Mikäli joku olisi tässä vaiheessa ollut ongelmana niin olisin kerennyt tarvittaessa järkätä… Jatka lukemista Kesärenkaat Tallinnasta: Vahvistus

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

icecherrie
10 vuotta sitten
Vinkit mahdollisista aamiaispaikoista olisivat myös enemmän kuin tervetulleita :)
Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
9
9