Kotimaan mökkeilyä ulkomaanmatkailun sijaan

Meillä ei ole tänä vuonna kovinkaan isoja haluja lähteä ulkomaille. Syyt varmaan kaikki ymmärtää. Kotimaassa sen sijaan haluaisimme matkustaa ja nimenomaan turvallisesti, joten mökin vuokraus tuleekin yhdeksi hyväksi vaihtoehdoksi. Miksi sitten mökille? No yksinkertaisesti sen takia, kun siellä ollaan rauhassa luonnon keskellä ja lähellä ei ole välttämättä muita ihmisiä. Saat siis olla omassa rauhassa ja… Jatka lukemista Kotimaan mökkeilyä ulkomaanmatkailun sijaan

Tallinna mielessä

Meillähän on ollut tapana käydä reissussa ainakin pari kertaa vuodessa. Yleensä kerran parin viikon reissu jonnekkin lämpimään (Kreikka) ja sitten hieman lyhyempi reissu esimerkiksi Tallinnaan. Suomen sisällä tulee myös matkailtua milloin sattuu sopiva sauma siihen tulemaan. Tallinnahan on siitä mukava kaupunki, että ensinnäkin vanha kaupunki on mitä mahtavin paikka olla ja kierreskellä. Samaten nykyään suosiotaan… Jatka lukemista Tallinna mielessä

iPad matkakumppanina

Alustetaan hieman tätä juttua mainostamalla meidän matkablogia. Olimme reissussa 2 viikkoa ja pidimme koko reissun ajan matkablogia iPadin avulla ja suurin osa tämän artikkelin havainnoista on juurikin tältä matkalta! Blogin osoite on auringonalla.fi. Voisin yhtä hyvin puhua muustakin tabletista, kuin iPadistä sillä suurin osa näistä asioista pätee Android pohjaisiinkin tabletteihin. Itselläni ei vain ole Android… Jatka lukemista iPad matkakumppanina