Windows Vista ja puheentunnistus

2.1.2008 KLO 14:55
~1 min lukuaika

Tämä on yksi hajottavimpia asioita koko käyttöjärjestelmässä.
Koitin kyseistä ominaisuutta, äskettäin ja tutoriaalissa kaikki vaikutti hyvältä. Jep oli taas tehty kaikesta toimivaa, kyllä kaikki toimikin siis tutoriaalissa. Mutta odotas kun koitin sitä sitten Windows maailmassa, ja koitin jopa surffata sillä.

Se ei ymmärrä sanaakaan suomea, vaan pitää vaihtaa järjestelmän kielikin englanniksi, että edes koko softa aukeaa (käytössäni Vista Ultimate), jolloin kielenvaihtelu on helppoa. Tämä ei ollut ongelma, noh vaihdoin kielen, ja kävin tutoriaalin läpi.
Tutoriaali oli tehty hyvin, ja puheentunnistus toimi hyvin, ehkä liiankin hyvin…

Tutoriaalin jälkeen päätin koittaa käyttää MSN Messengeriä sillä, ok.
Sain ”mesen” auki sekä sain avattua viesti-ikkunankin, mutta sitten tuli ongelmat…
Ensinnäkin yksinkertaisen LoL kirjoittamiseen aikaa tuhraantui aivan liikaa, sillä se ei jostain syystä tykännyt kirjoittaa samalla lailla kuin esimerkiksi muistiossa. Joten hylkäsin ideat ”mesettelystä”.

Seuraavaksi koitin Firefoxilla surffata, noh 5 minuuttia kiroilua ja hajoilua puheentunnistuksen kanssa niin pääsin jopa omille kotisivuilleni (tutoriaalissa, piti mennä m$:n sivuille ja kas kummaa sehän onnistui…).
Päätin koittaa kirjoittaa tätä artikkeliakin, mutta eihän se osaa suomea ja otsikon sain aikaiseksi puheentunnistuksen avulla.
MUTTA uskokaa tai älkää Vista sana piti T A V A T A sille, samoin ja sana sekä puheentunnistus sana…

Irkkaaminen suomeksi täysin mahdotonta, sillä tuollehhan voi opettaa suomenkielisiä sanoja, mutta en minä ala sille sanakirjaa opettamaan…

Voisin harkita leikkiväni puheentunnistuksella vielä jossain vaiheessa, mutta en ainakaan käyttäväni sitä aktiivisesti.
Ehkä silloin voisin käyttää kun käteni olisivat paskana, enkä voisi käyttää niitä, niin pahimpaan addiktion lievitykseen tuota featurea voisi käyttääkkin.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Hieman lisää puheetunnistuksesta

perjantaina 18.1.2008 klo 10:46
Eli kirjoittelin joskus aikoinaan tai no sanotaan tämän vuoden alussa. (Vanhempi artikkeli) Ja nyt löysin videon joka olisi jo oikeastaan pitänyt pistää tuohonkin, mutta teenpä sille nyt ihan oman Hajatelman. Tämä ei ole mikään uusi vidi, vaan olen nähnyt sen aiemminkin, mutta ei jostain syystä tullut mieleen tuolloin kun kirjoittelin tota. Eli ei se Windowsin esittelyssäkään toimi

Eee Pc 901 ja Windows 7 beta

perjantaina 20.2.2009 klo 16:25
Joku aika sitten tuli tyrkylle Windows 7 beta ja tietenkin menin ja nappasin sen itselleni. Päätin alkuviikosta sitten testata sitä omalla Eeelläni ja tässä hieman kuvaa et millaiselta se näyttää. Löysin Eeeuserin forumeilta varsin pätevät ohjeet ja seurailin niitä ja lopputuloksena on toimiva Windows 7 asennus omalla Eelläni. Se häiritsee, että vaikka pienensin asennusimagea ohjeiden… Jatka lukemista Eee Pc 901 ja Windows 7 beta

Nokia Lumia - speksien perusteella

tiistaina 14.2.2012 klo 11:29
No nyt jotkut lukijoista miettivät ”onko tämä jannu aivan sekaisin?”. Olette huomanneet, että olen ollut Apple myönteinen aina siitä asti, kun iPhone 3G:n suomeen tulosta alettiin huhuta. Nyt kuitenkin puhutaan Nokiasta, ei Androidista eikä Applesta vaan Nokian uusista Lumia puhelimista. Koko tämä ajatus lähti tuosta alla olevasta Tweetistä liikkeelle. [tweet https://twitter.com/MarkoK/status/169017975213535232] Löysin Lumioita kaksi kappaletta… Jatka lukemista Nokia Lumia – speksien perusteella

Hipstereille puhelin!

torstaina 31.10.2013 klo 18:44
Ei, nyt en tarkoita iPhonea – se on jo liian mainstremia! Katsokaas alla oleva videoa niin tiedätte mistä puhun!

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
1
1