Spam, spam, spam and more spam

13.7.2009 KLO 08:54
~1 min lukuaika

Vaikka otsikossa onkin spam mainittu jopa neljä kertaa niin puhe ei ole ruoasta vaan ihan roskapostista.

Spämmihän on suhteellisen tuttua ja rasittavaa, mutta onneksi WordPressiin on Akismet, joka bloggii spämmin hyvin. Tosin nyt on silloin tällöin rekisteröitynyt uusi käyttäjä ja uskon, että ne ovat spämmereitä olleet. Miksi? Ensinnäkin nimimerkki ollut jotain aivan ihmeellistä ja emailin loppuosa ollut epäilyttävä ja ilmoitettu kotisivu ollut spämmi sivu. Joten no… aika selvä.

Jos jollain on hyviä vinkkejä spämmin estoon tai muutenkin mielenkiintoisia pluggareita WordPressiin, niin heittäkääs kommentilla.

Tämmöinen lyhyt heitto tähän aamuun, pyrin blogailemaan hiukka enemmän ajan salliessa.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Olen uusinut teeman (jos et jo huomannut)

sunnuntaina 22.11.2015 klo 15:27
Vaihdoin teemaa tässä pari-kolme viikkoa sitten. Löysin mahtavan teeman nimeltä Independent Publisher ja päätin tehdä siitä lapsiteeman omaa blogia varten. Käänsinkin osittain tämän jo suomeksi aiemmin tällä viikolla ja tein pientä tuunausta sinne sun tänne. Tänään tein vielä lisää tuunauksia ja päätin kirjoittaa tämän perinteisen postauksen siitä, että teema on vaihtunut. Itselleni ehkä isoin muutos… Jatka lukemista Olen uusinut teeman (jos et jo huomannut)

Miksi et keskity yhteen aiheeseen?

lauantaina 17.11.2012 klo 11:00
Tätä kysymystä minulle ei ole kukaan esittänyt (jos on niin en ainakaan muista). Ajattelin kuitenkin, että tähän voisi olla hauska vastata sillä pohdiskelin itse juuri tätä asiaa. Tällä blogillahan ei ole mitään yhtä ja ainutta aihetta vaan ne vaihtelee – välillä aika paljonkin. Aiheena on oikeastaan ne asiat mitkä sattuu millonkin minua kiinnostamaan. Mikäli halusit… Jatka lukemista Miksi et keskity yhteen aiheeseen?

Keskustelualue on auki (taas)

torstaina 23.6.2016 klo 14:09
Laitoinpa serverin siirron ja Githubin käytön kunniaksi keskustelualueen taas auki. Se on tällä kertaa tehty kehitteillä olevan Flarumin päälle.

Kaikki kirjoitukset eivät menesty

keskiviikkona 21.11.2012 klo 21:45
Melkein kaikkien bloggaajien haave on luoda menestyvä blogi. Tämä ei mielestäni ole vielä siellä. Toki täällä on kirjoituksia, jotka keräävät päivä toisensa jälkeen katselukertoja Googlen kautta. Sekä niitä kirjoituksia, jotka linkitetään muualla ja ovat sitä kautta suosittuja jonkin aikaa. Osa kirjoituksista lähtee kiertämään sosiaalisessa mediassa. Sitten on nämä kirjoitukset, joita lukee vain kourallinen ihmisiä. Itsellä… Jatka lukemista Kaikki kirjoitukset eivät menesty

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

k00pa
16 vuotta sitten
No akismet on itelläni yli tuhat spämmiä ottanut kiinni. Ohi on mennyt vain joku 5-8 spämmiä. Vääriä spämmejä ei ole tullut kertaakaan.
Torsti
16 vuotta sitten
Mä taas poistin kerran Akismetin vahingossa (:D) ja blogi ollut pystyssä kohta 2 kuukautta, spämmejä tullut 8. Aika hyvin on myös hakukoneoptimoitu, ihme ettei ole botit kummemmin häirinneet. Jos/kun se jossain vaiheessa alkaa, niin pitää varmaan sitten suojausta nostaa jollain lisäosalla.
Osmo
16 vuotta sitten
Akismet. Mut se onkin jo sanottu täällä pariin kertaan :D
zxcvcxz
16 vuotta sitten
blokkaako tämän? test zxxxzxzxzx
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Kyseinen kommentti meni hyväksyttäväksi (ei siis spämmi puolelle) ja tämä siksi, koska uudet (ensikertalaiset) kommentoijat joutuvat odottamaan, että minä hyväksyn heidän kommentin. Tämän kommentin hyväksyin, koska halusin ja koska tämä ei sinänsä ollut spämmi vain testi. Mutta epäilen, että Akismet on fiksumpi sillä tuo nyt ei sinänsä täytä spämmin merkkejä sisältämällä zxxzxzx yms kirjaimia, vaan spämmissä on yleensä linkkejä ja muuta shittiä.
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Akismet toimii kyllä hyvin, ei siinä mitään. Ja muutenkin neppasen ilmoituksen aina kun uusi kommentti on tullut sivustolle (kommentti joka ei ole spämmiä). Ja puhelimen kautta voin hallita myös kommentointia ja muuta kivaa. Ja olen myöskin alkanut blokkaamaan ip-osotteita ihan kylmästi. Varsinkin jos sieltä tulee useampi spämmi.
Jyri Väät&
16 vuotta sitten
Hei, Tiedustelit lisäosia. Akismet toimii hyvin, kerroit kuitenkin, että kärsit roskarekisteröinneistä. Lataa siinä tapauksessa http://wordpress.org/extend/plugins/sabre/, jolla estät kaikki roskarekisteröinnit. Mediablogissani Akismet toimii hyvin, se on muutenkin paljon luettu blogi, päivässä saattaa olla jopa 1 000 uniikkia Counterizen mukaan -> Akismet on suojannut sivustoasi jo 17,997 roskaviestiltä, ja juuri nyt 223 kommenttia roskaviestijonossa. Eipä mulla kai muuta. Hyvää kesää!
Marko Kaartinen
16 vuotta sitten
Akismet toimii, ei siinä mitään. Ja nekin jotka erehtyy spämmimään ja samasta ip:stä vielä niin ne menee manuaalisesti .htaccessiin ja estoihin sitä kautta. Sabrea voisi jossain välissä koittaa kunhan jaksan alkaa säätämään sivuja. Ja hyvää kesää sinnekkin!
Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
2
0
9
2