Mail Pilot muuttaa sähköpostisi tehtävälistaksi

11.4.2013 KLO 21:27
~1 min lukuaika

LogoWordmarkVerticalEttei sähköpostiohjelmia alkaisi tulla korvista ulos niin tuodaan esille juuri ilmestynyt Mail Pilot. Itsehän olin tämän sovelluksen tukija jo hyvissä ajoin ja sain tämän itselleni hieman aikaisemmin muuta yleisöä.

Aikaisemmin tätä pystyi käyttämään vain selaimella, mutta tänään Mail Pilot saapui myös iPhonelle ja iPadille. Tähän sovellukseen voit liittää minkä tahansa IMAP postilaatikon ja tällöin alkaa tehokäyttää sähköpostiasi.

Voit merkkailla sähköposteja tehdyksi, tarkastettavaksi myöhemmin ja muutenkin hallita sähköposteja tehokkaammin ja saada tätä kautta itsellesi erittäin tehokkaan tehtävälistan.

Itselläni sähköposti on työkalu ja usein tuleekin sähköposti johon pitää vastata myöhemmin ja selvittää asioita ennen sitä. Tällöin Mail Pilot tulee apuun ja voin merkata sähköpostin hieman myöhemmäksi kun on paremmin aikaa selvittää asiaa – tällöin ei asia myöskään unohdu niin helposti.

Alla on vielä video Mail Pilotista ja suosittelen hankkimaan sen 13.99 euron hintaan App Storesta. Tuo ei nimittäin ole paha hinta tämänkaltaisesta työkalusta. Vielä kun tuo tulee Macille saataville niin alkaa olla kova setti kasassa!

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Tweetbot - Loistava Twitter-client iPadille

perjantaina 7.12.2012 klo 10:51
Itse käytän iPadiäni Twiittaamiseen ja sillä onkin pirun hyvä lukea muiden Twiittejä. Twitterin oma sovellus ei iskenyt niin hyvin kuin olisin halunnut, koitin jokusta sovellusta sen jälkeen kunnes tuli Tweetbot eteen. Tweetbot on maksullinen Twitter sovellus, mutta on se tuon reilun parin euron arvoinen – helposti! Ensinnäkin Tweetbot näyttää hyvältä ja sitä on mukava käyttää.… Jatka lukemista Tweetbot – Loistava Twitter-client iPadille

Omena päivässä pitää nörtin tyytyväisenä!

tiistaina 14.2.2012 klo 19:22
Kaikkihan tietää nykyään, että pidän Applen tuotteista ja niitä olisi kiva omistaa enemmänkin. Päätin siis pyhittää yhden postauksen täysin Applen tuotteille ja lähinnä niille mitä olisi kiva omistaa, mutta en omista ja en osaa sanoa tulenko koskaan omistamaan. Onneksi haaveilu ja haluaminen on täysin ilmaista! MacBook Air Ensimmäisenä tehdään kuitenkin poikkeus yllä olevaan sillä tämä… Jatka lukemista Omena päivässä pitää nörtin tyytyväisenä!

Apple on viime aikoina laiskotellut suunnittelun kanssa

torstaina 10.12.2015 klo 17:55
Nyt on Apple alkanut laiskottelemaan designin kanssa sitten ihan urakalla. Otankin kootusti tässä käsittelyyn kolme tapausta tältä vuodelta ja käydään niitä läpi sitten porukalla.

Pari iPhonen sääohjelmaa

maanantaina 11.6.2012 klo 16:34
iPhonelle on tullut pari sääohjelmaa, jotka huomasin tuossa yksi päivä. Nimittäin Foreca ja Ilmatieteen laitos ovat tuoneet omat sääohjelmansa iPhonelle. Käytän molempien verkkosivuja ja halusin katsoa millaisia näiden ohjelmat ovat. Päätin siis hieman tutustua niihin. Ilmatieteen laitos Ilmatieteen laitoken sääohjelma on kertakaikkiaan komean näköinen. Itselläni ei ollut mitään ongelmaa tuon kanssa kun koitin sitä suhteellisen… Jatka lukemista Pari iPhonen sääohjelmaa

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
GitHub
RSS
3
2
6
6
6