Kuten Twitteristäni ja YouTubesta on saatettu jo huomata, olen saanut käsiini Googlen Nexus 7 tabletin, jonka on valmistanut Asus. Julkaisin nimittäin alhaalla olevan videon jo pari päivää sitten YouTubeen ja sitä on voinut siellä ihmetellä.
Kyseessähän on 7 tuuman taulutietokone eli tablet eli täppäri. Tätä voisi sanoa oikeastaan jo hieman budjettimallin tabletiksi sillä 32 gigainen WiFi malli maksaa vain 269 euroa ja jos siihen haluaa vielä 3G ominaisuuden kaveriksi niin hintaan voi lisätä sen 60 euroa.
Kokohan on tämän laitteen ison valtti sillä se on juuri sen kokoinen, että sitä on hyvä pitää kädessä ja se mahtuu siihen kunnolla. Se ei ole myöskään liian painava sillä se painaa vain 340 grammaa.
Itselläni on tämä WiFi malli, joten sen lisäksi laitteessa on tietysti Bluetooth sekä yllättävää kyllä NFC mahdollisuus Android Beamin välityksellä. Prosessorin virkaa ajaa yllättäen NVIDIA® Tegra® 3 quad-core prosessori jossa tuntuu ehoja olevan tähän hintaan nähden aivan riittävästi!
Koska Nexus 7 on Googlen tekele niin se saa myöskin suhteellisen nopeasti uusimmat päivitykset, koska kenenkään valmistajan ei niitä enää tarvitse testata ja muokata – tällöin välikädet jäävät pois. Tällä hetkellä tuossa on uusin versio 4.2.1 (videolla näkyvä versio on vielä vanhempi).
Akkukestoksi luvataan jopa 9-10 tuntia ja itsellä se tuntuu kestävän kyllä ihan hyvin näin lyhyen käytön jälkeen. Olen kyllä laturissa pitänyt sitä välistä, joten ihan tarkkaan akunkestoa en pysty sanomaan.
Kaipasin myös aikoinaan iPadiin sitä, että sinulla voisi olla käyttäjäprofiileja – tässä niitä voi olla. Tämä on todennköisesti Androidin ominaisuus? Joku fiksumpi voi varmistaa sillä tämä on ensimmäinen Android-tabletti minkä olen omistanut. Kaipaisin tähänkin sitä, että voisit jakaa sovelluksia sen toisen käyttäjätilin kanssa. Nyt kun ne taitaa olla molemmat sidoksissa Google tiliin.
Kuten osa varmaan tietää niin sain tämän käsiini sunnuntaina ja huomasin silloin siinä jo ongelman. Nimittäin vasen reuna näytöstä tuntui painuvan sisään ja silloin kuulit kun liima ”rätis”. Näyttö oli siis liimattu huonosti. Vein takaisin Prismaan maanantaina ja sain uuden tilalle – kiitos tästä. Uusi kappale oli siis virheetön ja mitään ongelmaa ei ole sen jälkeen ollut.
Tulen testaamaan Nexus 7 tablettia enemmän vielä ja tulen tekemään lisää videoita siitä. Tuolle on nimittäin hieman mielenkiintoisempia suunnitelmia ja mahdollisuuksia kuin iPadillä pystyisi tekemään. Mainittakoon sen verran, että OTG piuhalla saa tuohon kiinni USB-tikkuja ja jopa gamepadin.
Näin alun jälkeen voin lämpimästi suositella Nexus 7 tablettia joululahjaksi joko itselle tai jollekkin muulle. On kyllä tuon reilun parin sadan euron edestä arvoa tuolla jos verrataan iPad miniin joka maksaa 439 euroa (32gb wifi malli). Kannattaa ainakin käydä liikkeessä kokeilemassa tätä mikäli mahdollista!
Hyvä vehje on. Itse en osaa sanoa kummasta pidän enemmän, iPad Ministä vai Nexus 7:sta. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Reaaliaikaisesti streamaavaa Twitter-sovellusta en ole vielä Nexukselle löytynyt, joten ainakin Twitter-voiton vie iPadin Tweetbot.
Tweetbot on kyllä mahti. Se on paras mihin itsekin olen törmännyt.
iPad miniä koitin kaupassa ja se on leveämpi joten se ei mahdu kunnolla käteen. Ja minusta se näytti vähä hassulle jos vertaa tohon Nexus 7 tablettiin.
Tää on makuasia loppuusa koska juttelin kaverin kanssa ja hän tykkäs just siitä, että se oli hieman leveempi :D
Olen viime aikoina miettinyt tablettikoneen todellista hyötyä ja todennut, että siitä voi olla apua ainakin nettipalveluiden ulkoasujen ja käyttöliittymien, toiminnallisuuksien suunnittelemisessa ja testaamisessa. Toinen hyvä juttu on netissä surffaaminen vaikka sohvalla möllötellessä. Ehkä tekstin lukeminenkin voisi onnistua. Mielestäni tablettien tuntuvin heikkous on näppäimistön puuttuminen. Ei voi tuntea näppäimiä sormien alla. Ehkä siihenkin tulee parannus jos sellainen tekniikka kehittyy, joka pystyy esim. ilmanpaineen avulla muodostamaan fyysisiä näppäimiä näytön pinnalle.
Itsellä on bluetooth näppis (applen oma) juuri sitä varten jos haluaa pitempiä kirjoituksia täppärillä tehdä. Toimii myös tässä Nexus 7 vekottimessa. Tässä muuten toimii ihan piuhallinen usb-näppis jos hankkii OTG kaapelin. Testasin juuri langatonta hiirtä ja sekin toimi tuolla OTG kaapelilla.
Itsellä olikin viime kesän Kreikan matkalla vain iPad + tuo näppis matkassa ja sillä onnistui matkablogin tuottaminen varsin mainiosti. Kevyempi tuota on kantaa mukana kuin läppäriä plus tulee otettua herkemmin esille.
Nexus 7 on vielä lähestyttävämpi kuin iPad jo sen näytön koon takia. Se kun mahtuu kivasti käteen ja sitä on vielä helpompi sängyssäkin käyttää. Ruutu on passelin kokoinen Netflixin ja Youtuben katsomiseen.
Suosittelen kyllä.
Joo, olen samaa mieltä että tabletit on loistavia responsiiviseen testailuun ja sohvasurffailuun. Muutenkin pelaamiseen ja sellaiseen yleiseen ajantappoon, lukemiseen ja surffailuun käteviä. Mutta bloggausta en kirjoittaisi tabletilla, eikä esim. irkkaaminenkaan oikein suju. Lyhyiden tweettien julkaisu taas onnistuu vallan mainiosti. Jos tarvitsee pidempää kirjoitella reissussa, mukana on kannettava tietokone tai HTC Desire Z, jossa kiinteä näppis. Kiinteän näppäimistön puuttuminen ei suinkaan pilaa tablettia, koska se on kokonsa ja toiminnallisuutensa puolesta niin huikea vehje.
Ei se oikein itselläkään taivu ilman näppistä chattailyyn tai tuohon bloggailuun. Enintään juuri blogien kommentointiin ja lukemiseen sekä tietty twiittailu ja muu tämmöinen.
Jos lähtee reissuun ja ei ole tarvetta läppärille niin ehdottomasti täppäri messiin ja menoks.