Olisi hauska lähteä kokeilemaan Android puhelinta

1.10.2015 KLO 15:29
~2 min lukuaika

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi Androi puhelinta käyttänyt. Edellinen oli Android puhelimeni oli Galaxy S4 ja sitä oli mukava käyttää tiettyyn pisteeseen asti. Samsung rajoitti liikaa ja roottaus vei sitten takuun. Pistin sen sitten menemään, koska ei tuo Android silloin ollut minulle ja iPhone 6 oli tulossa.

Itsehän olen ollut iPhonen käyttäjä 3G:n tulosta saakka ja sen jälkeen olikin 4 ja nyt on iPhone 6. Nelosen ja kutosen välissä olikin Lumiaa, Galaxyä ja jopa Jollaa. Syy miksi en iPhone 5 ottanut oli se, että ne ei tuonut 5″ näyttöä siihen. Vasta kutosmallissa oli se joten siihen se piti siirtyä.

Nyt minulla on kuitenkin Android pohjainen tabletti käytössä – Xperia Z4. Olenkin jo ajatellut, että olisi hauska saada kuukaudeksi testiin joku näistä lippulaivamalleista tai ylipäätään Android puhelin jossa olisi ainakin 5.0. Tosin juuri tulleissa Nexuksissa on sitten jo Android 6.0.

Olisikin hauska lähteä kokeilemaan miten Android puhelin pärjäisi tänä päivänä minun mukana ja kuukauden aikana se selviäisi sillä siihen aikaan mahtuu oikeastaan kaikkea niin työjutuista kuin omista vapaa-ajan säädöistä.

Puhelimella pitää kuitenkin pystyä tehokkaasti päivittämään erilaisia sosiaalisia medioita ja pysymään yhteydessä niin asiakkaisiin kuin kavereihin ja perheeseen. Kamera, akkukesto ja näyttö on hyviä avainsanoja ja tietenkin 4G tuki on tänäpäivänä oltava ja eipä taida puhelinta olla missä sitä ei ole. Puhelimen pitää myös olla ylipäätään toimiva ja sellainen ettei sen käyttö ole tahmaista ja epäloogista.

Eli käytännössä tässä kokeilussa saisi puhelin kyytiä ja näkisi miten se tämmöisen yrittäjänörtin kanssa kulkisi. Katsellaan mitä keksitään ja saisiko jostain puhelinta lainaan kokeiluun. Aina on mahdollisuuksia, joten koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.

Myös nämä saattaisi kiinnostaa

Uusia Android puhelimia

keskiviikkona 24.2.2016 klo 15:26
Tämänkin vuoden MWC toi uusia Android puhelimia ja nämäkös minua alkoi kiinnostamaan. Itsellänihän on tällä hetkellä käytössä iPhone 6.

Vihdoin ja viimein - OnePlus 3T

torstaina 4.5.2017 klo 10:36
Kyllä, vihdoin ja viimein sain itselleni hankittua OnePlus 3T puhelimen. Pitkään olen OnePlus puhelinta miettinyt itselleni ja nyt sen sitten hankin.

Mitä minun Moto X Play puhelimesta löytyy

perjantaina 8.4.2016 klo 16:10
Tässä videossa katsotaan mitä minun Moto X Play Android puhelimesta oikeastaan löytyykään. Käyn läpi ohjelmia mitä olen asennellut.

Puhelin minkä ostaisin tällä hetkellä on OnePlus 3T

perjantaina 24.3.2017 klo 12:56
Puhelinmarkkinat on jännä juttu ja sitä tuleekin seurattua. OnePlus 3T on tällä hetkellä oman listan ykkönen mikäli puhelin pitäisi hankkia.

Keskustelu

Tämä artikkeli on tuotu vanhasta blogista ja niiden artikkelien kommentointi on uudistettu. Vanhaan artikkeliin voi kommentoida vain blogin kautta, kun taas uudemmissa näytetään myös Mastodonin kautta tulleet kommentit.

Kommentoi

Voit kommentoida artikkelia alla olevan lomakkeen avulla. Roskapostin välttämiseksi kysymme sähköpostin, mutta emme julkaise sitä. Tekstikenttä ottaa vastaan vain tekstiä ja kaikki muu siivotaan pois.

Mastodon
Pixelfed
Lemmy
GitHub
RSS
2
0
1
9
9